KÄRSÄMÄKI
Pohjois-Pohjanmaalla Kärsämäellä sattui keskiviikkona iltapäivällä kuolemaan johtanut onnettomuus.
Oulun poliisilaitoksen johtokeskuksesta kerrotaan, että onnettomuus tapahtui Kokkolantiellä. Jalankulkija jäi ajoneuvoyhdistelmän alle. Hän menehtyi ensihoitotoimenpiteistä huolimatta.
Päihteillä ei epäillä olevan osuutta onnettomuuteen. Asiaa tutkitaan Oulun poliisissa liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Hätäilmoitus onnettomuudesta tehtiin kello 15.38.
Itsenäisyyspäivä on ollut surullinen uutisten osalta, sillä kyseessä oli jo kolmas kuolemaan johtanut onnettomuus itsenäisyyspäivänä. Uutisoimme aiemmin Kempeleessä tapahtuneesta nokkakolarista, jossa menehtyi yksi henkilö ja Mikkelissä tapahtuneesta onnettomuudesta, jossa mönkijäkuski ajoi jäihin ja menehtyi. Lisäksi suru-uutisia itsenäisyyspäivään tuli lisää, kun Itä-Uudenmaan poliisi kertoi kadonneen 45-vuotiaan naisen löytyneen menehtyneenä.