Jani Matilainen, 43, lähti Heinolan ABC:ltä jalkaisin, eikä hänestä ole tehty sen jälkeen havaintoa

Julkaistu

Jani Matilainen, 43, lähti Heinolan ABC:ltä jalkaisin, eikä hänestä ole tehty sen jälkeen havaintoa
Jani Matilainen. POLIISI

HEINOLA

Hämeen poliisi etsii edelleen Päijät-Hämeessä kadonnutta 43-vuotiasta Jani Matilaista. Viimeisin havainto Matilaisesta on tehty Heinolan ABC-huoltamon parkkipaikalta aamuyöllä 4. marraskuuta puoli viiden aikoihin, jolloin Matilainen jätti autonsa ABC:n parkkialueelle ja poistui alueelta jalkaisin kohti Vuohkalliontietä.

Hämeen poliisin suorittamassa tutkinnassa poliisille on selvinnyt, että Matilainen on viettänyt aikaa Heinolan ABC -huoltamolla sekä huoltamon parkkipaikalla perjantain 3. marraskuuta ja lauantain 4. marraskuuta välisen yön.

Matilaisella oli kadotessaan yllään huomiota herättävä takki. Takin selässä ja kyljissä on visuaalisesti hyvin erottuvat neonkeltaiset raidat.

Jani Matilainen, 43, lähti Heinolan ABC:ltä jalkaisin, eikä hänestä ole tehty sen jälkeen havaintoa
Matilaisen vaatetus. POLIISI

Poliisi on suorittanut katoamispaikan lähimaastossa koirien avulla etsintää, mutta etsintä ei ole tuottanut tulosta. 

Poliisi pyytää edelleen havaintoja Matilaisesta ja hänen liikkeistään lauantaiaamuyön jälkeen. Lisäksi poliisi pyytää Heinolan Vuohkallion alueella ja sen lähistöllä olevia kiinteistönomistaja ja yrittäjiä tarkastamaan kiinteistöllään olevat lukitsemattomat ulkovarastot, perävaunut yms. ja ylipäätään kaikki sellaiset tilat, joihin ihmisellä on mahdollista suojautua.

Havainnoista voi ilmoittaa puhelimitse Hämeen poliisin vihjepuhelimeen 0295 414 222 tai sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.hame@poliisi.fi.

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Mies näpisti kengät Lahdessa – vartija joutui käyttämään voimakeinoja

LAHTI Hämeen poliisi tutkii tapausta, jossa nelikymppisen miehen epäillään näpistäneen kengät Lahden Launeella sijaitsevasta marketista...

Kahden kuljettajan epäillään olleen huumepäissään Lahden liikenteessä

LAHTI Hämeen poliisin partiot saivat kiinni kaksi kuljettajaa, joiden epäillään olleen huumausaineen vaikutuksen alaisena henkilöauton...

Kaksikko tehtaili luvattomia ostoksia anastetuilla korteilla Vantaalla, Espoossa sekä Lahdessa

UUSIMAA - PÄIJÄT-HÄME Itä-Uudenmaan poliisi tutkii maksuväline petos kokonaisuutta, jossa anastetuilla pankkikorteilla on ostettu muun...

Tuoreimmat artikkelit

Poliisi nappasi valtatie 20:lla Oulussa ajo-oikeudettoman päihtyneen kuljettajan kansalaisilmoituksen ansiosta

OULU Oulun poliisi nappasi Oulun liikenteestä kiinni kansalaisilmoituksen ansiosta kuljettajan, jonka epäillään olleen päihtyneenä henkilöauton...

Mies kuristi miehen hengiltä Kokkolassa

KOKKOLA Pohjanmaan poliisi tutkii Kokkolassa sunnuntain vastaisena yönä 14. huhtikuuta tapahtunutta epäiltyä henkirikosta. Viranomaisuutiset uutisoi...

Tulipalo aiheutti tuhoa Sastamalassa torstaiyönä

SASTAMALA Sastamalassa syttyi torstain vastaisena yönä 18. huhtikuuta rakennuspalo. Pirkanmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta...

Kerrostalon autotalli tuhoutui tulipalossa Helsingin Kannelmäessä

HELSINKI Helsingin Kannelmäessä sammutettiin myöhään keskiviikkona 17. huhtikuuta iltayöstä rakennuspaloa. Helsingin pelastuslaitos sai hälytyksen keskisuuresta...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä