tiistai, 6, kesäkuu, 2023
spot_img

Jo toinen suru-uutinen Lohjalta: nuorten ulosajossa mukana ollut 17-vuotias tyttö menehtyi sairaalassa


LOHJA

Poliisi tiedotti aiemmin keskiviikkona myös toisesta sairaalaan menehtyneestä henkilöstä, joka oli ollut toisessa onnettomuudessa mukana.

Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoitohenkilöstöä hälytettiin liikenneonnettomuustehtävälle Talpelantielle Lohjalle sunnuntai-iltana 7. toukokuuta. Onnettomuudesta tiedottaa Länsi-Uudenmaan poliisilaitos.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitos tiedotti onnettomuudesta ensimmäisen kerran maanantaina 8. toukokuuta. Tuolloin poliisi kertoi, että kyseessä oli yhden ajoneuvon liikennevahinko, henkilöauto oli suistunut tieltä. 17-vuotias poikkeusluvan omaava henkilöauton kuljettaja oli ajanut sorapäällysteistä Talpelantietä Karstun suunnasta kohti Saukkolaa ja menettänyt tilanteessa ajoneuvon hallinnan. Auto oli ajautunut kulkusuunnassaan oikealle tien sivuun törmäten lopulta puuhun.

Auton kyydissä oli neljä muuta noin saman ikäistä paikkakuntalaista nuorta. Osa kyydissä olleista loukkaantui vakavammin, ja heidät kuljetettiin paikanpäältä sairaalahoitoon. 

Keskiviikkona 10. toukokuuta poliisi julkaisi onnettomuudesta uuden tiedotteen, jossa kertoo yhden nuoren menehtyneen. Menehtynyt oli 17-vuotias tyttö. Hän menehtyi sairaalassa tiistai-iltana 9. toukokuuta. Tämän lisäksi yksi nuori on edelleen sairaalahoidossa, mutta hänellä ei poliisin tietojen mukaan ole välitöntä hengenvaaraa.

Menehtymiseen liittyvästä kuolemansyyntutkinnasta poliisi ei salassapidosta johtuen tiedota tarkemmin. 

Poliisin esitutkinta jatkuu mm. teknisellä tutkinnalla, ja myöhemmin osallisten kuulemisella. 

Ajoneuvon kuljettajana toiminutta 17-vuotiasta poikaa, joka ajoi poikkeusluvalla, epäillään törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen lisäksi vammatuottamuksesta, sekä kuolemantuottamuksesta. Hänen ei kuitenkaan epäillä olleen päihtynyt. 

Aikaisemmassa tiedotteessa poliisi mainitsi, että tapahtumapaikalla olisi 30 kilometrin tuntinopeusrajoitus, mutta tämä tieto on ollut virheellinen. Onnettomuustiellä nopeusrajoitus on 60 kilometriä tunnissa. Ulosajon ja onnettomuuden syystä poliisilla ei ole vielä tarkempaa tietoa.

Ota Facebook-tilimme haltuun tästä ja Twittertili tästä niin pysyt kärryillä, mitä Suomessa tapahtuu. Uudenmaan alueryhmäämme (Facebook) voit liittyä tästä.

Lue myös:


Toimitus suosittelee


Nämä kiinnostavat ihmisiä

Poliisi pyytää edelleen havaintoja törkeään ryöstöön liittyen Turussa

TURKU Epäillyt ovat noin 16–20-vuotiaita, ihonväriltään vaaleita nuoriamiehiä. Epäiltyjen tavoittamiseksi ja rikosten selvittämiseksi ryöstöyrityksen kohteeksi joutunutta miestä pyydetään edelleen ottamaan...

Somet haltuun

91,700FanitTykkää
1,440SeuraajatSeuraa
835SeuraajatSeuraa

Mikkelissä varastettiin kaksi moottoripyörää, toinen löytyi – poliisi pyytää havaintoja

MIKKELI Kateissa on vielä sinisen harmaa Kawasaki ZX12R -moottoripyörä, jonka rekisteritunnus on BI-964. Itä-Suomen poliisilaitoksen rikostutkinnassa on tutkittavana epäilty omaisuusrikoskokonaisuus,...

Noin 20-vuotiasta nuorta epäillään yli 400:sta törkeästä maksuvälinepetoksesta

KESKUSRIKOSPOLIISI Keskusrikospoliisi ja Lounais-Suomen poliisilaitos ovat saaneet valmiiksi verkkopankkipetoksiin liittyvän esitutkinnan, tiedottaa Keskusrikospoliisi. Rikoksista epäillään noin 20-vuotiasta miestä, joka on...


Käytämme kuvina joko viranomaisten julkaisemia kuvia tai itse otettuja.