POHJOIS-KARJALA
Poliisia on työllistänyt tiistaiaamun 6. joulukuuta ja keskiviikkoaamun 7. joulukuuta välisenä aikana Pohjois-Karjalassa ainakin vahingonteko ja lähes kaksi promillea puhaltanut ajo-oikeudeton kuljettaja, selviää Itä-Suomen poliisilaitoksen Pohjois-Karjalan alueen tiedotteesta. Poliisi kertoo tiedotteessaan myös toisesta vahingonteosta, joka oli tapahtunut joulukuun alkupuolella. Poliisi kaipaa vahingontekoihin havaintoja.
Poliisi tutkii vahingontekoja Joensuussa sekä Nurmeksessa ja pyytää havaintoja.
2.-5. joulukuuta välisenä aikana, Joensuun Reijolassa Tietopolulla oli taloa ympäröivää aitaa kaadettu noin 15 metrin matkalta. Myös postilaatikko oli revitty jalkoineen irti ja viety pois pihapiiristä. Postilaatikkoa oli vahingoitettu jo joitakin viikkoja aiemmin ilotulitusraketilla.
6.-7. joulukuuta välisen illan tai yön aikana, oli puolestaan Nurmeksessa Ratakadulla rikottu omakotitalon ikkunan ulommainen lasi. Ikkunaan oli ilmestynyt kaksi pientä pyöreää reikää.
Mahdolliset havainnot edellä mainittuihin vahingontekoihin pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen 0295415232 tai poliisipäivystykseen 0295415320
arkisin kello 8-16.
Kortiton kuljettaja lähes kahden promillen humalassa Joensuussa.
Keskiviikkona aamuyöllä, Pielisensuunkadulla Joensuun Niinivaaralla, epäillään henkilöautoa kuljettaneen miehen syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen. Mies puhalsi alkometriin 1,94 promillen lukeman. Miestä epäillään lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, koska hänellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.