KAAKKOIS-SUOMI
Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen alueella joulun vietto on sujunut rauhallisissa merkeissä. Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että poliisin hälytystehtäviä kirjattiin noin 250 kappaletta jouluaaton ja tapaninpäivän aamun välisenä aikana. Viime vuonna vastaavaan aikaan tehtäviä oli suunnilleen sama määrä. Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen alueeseen kuuluu Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnat.
Joulun menoliikenteessä partiot kirjoittivat muutamia sakkoja mm. ylinopeuksista, ohituskieltojen rikkomisesta sekä katsastamattomista ajoneuvoista. Joulun menoliikenteen aikana tapahtui muutamia tieltä suistumisia ja onnettomuuksia, mutta vakavilta henkilövahingoilta onneksi vältyttiin.
Joulun aikana Kaakkois-Suomen alueella tavattiin 13 epäiltyä rattijuoppoa, joista neljä oli törkeitä rattijuopumuksia. Näistä tavatuista rattijuopumuksista kuuden autoilijan kohdalla epäillään huumaantumisesta ajamista. Liikenneturvallisuuden vaarantamisia poliisi kirjasi 25 kappaletta ja törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia kaksi kappaletta.
Kotihälytystehtäviä poliisille annettiin joulun aikana 37 kappaletta ja erilaisia häiriötehtäviä 20 kappaletta. Vakavin tapaus tapahtui Rautjärvellä tapaninpäivän vastaisena yönä, jossa henkilön epäillään yrittäneen lyödä toista henkilöä puukolla ravintolan edustalla.
Murtoja Kaakkois-Suomen alueella kirjattiin kolme kappaletta, joista yhden epäillyn poliisipartio tavoitti tekopaikalta Kotkassa, kun hän oli murtautumassa työmaakoppiin.
Joulun paluuliikenne on sujunut toistaiseksi rauhallisissa merkeissä ja poliisi on aloittanut valvonnan jo aamusta. Valvonta jatkuu myös Kaakkois-Suomen alueella koko päivän.
– Toivomme, että myös paluuliikenteessä ajetaan maltilla, oikealla asenteella ja ajan kanssa, jotta kaikki pääsevät turvallisesti perille, Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta toivotaan.