![Joulun meno- ja paluuliikenteessä tehdyt rikostilastot karua luettavaa 1 Joulun meno- ja paluuliikenteessä tehdyt rikostilastot karua luettavaa](https://viranomaisuutiset.fi/wp-content/uploads/2023/12/Polish_20231220_020048904-1024x683.jpg)
JOULUN LIIKENNE
Poliisi valvoi koko maassa joulun meno- ja paluuliikennettä 22. – 23.12. ja tapaninpäivänä. Poliisihallituksesta kerrotaan, että kolareita tapahtui eniten perjantaina.
Lauantain liikenteestä poliisi tavoitti yhteensä 72 rattijuopumuksesta tai törkeästä rattijuopumuksesta epäiltyä kuljettajaa.
Valvonnassa epäiltyjä liikenneturvallisuuden vaarantamisia poliisi totesi kaiken kaikkiaan 712 tapausta. Eniten liikenneturvallisuuden vaarantamisia oli perjantaina, kaikkiaan 217 tapausta. Seuraavilla sijoilla olivat lauantai, eli aatonaatto ja tiistai, eli tapaninpäivä, joina molempina poliisi totesi 174 epäiltyä tapausta.
Jokaisena päivänä poliisi tapasi myös joitakin törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta epäiltyjä kuljettajia; heitä tavattiin yhteensä 32 henkilöä. Yleisin rikosepäilyn syy oli ylinopeus.
Rattijuopumusrikoksesta epäiltyjä poliisi tapasi eniten jouluaaton aattona. Tuolloin kiinni jäi 44 kuljettajaa rattijuopumuksesta ja 28 kuljettajaa törkeästä rattijuopumuksesta. Yhteensä jakson aikana poliisi tapasi 146 rattijuopumuksesta epäiltyä ja 87 törkeästä rattijuopumuksesta epäiltyä kuljettajaa.
Poliisin tietojärjestelmän mukaan eniten kolareita tapahtui perjantaina. Tuolloin kolareita tapahtui 43, joista henkilövahinkoon johti seitsemän onnettomuutta. Yhteensä joulunajan liikenteessä tapahtui 122 kolaria, joista henkilövahinkoon johti 18 kolaria.
Poliisitarkastaja Tuomo Katajisto Poliisihallituksesta pitää erinomaisena sitä, että henkilövahingoista huolimatta liikennekuolemilta vältyttiin yhtä jo torstaina tapahtunutta onnettomuutta lukuun ottamatta.
– Joululiikenteessä mitatut ylinopeudet ovat silti olleet iso riski tienkäyttäjien hengelle ja terveydelle. Onnettomuustietoinstituutin vuosiraportin 2022 mukaan osallisen ajonopeus on ollut taustariskinä yli puolessa vuoden 2022 kuolemaan johtaneista onnettomuuksista. Erityisesti ajo- ja tilannenopeuden merkitys korostuu huonoissa olosuhteissa, toteaa Katajisto lopuksi.