tiistai, 6, kesäkuu, 2023
spot_img

Joutsenon henkirikostutkinnassa täyskäännös – epäillyt vapautettiin


LAPPEENRANTA

Koska vangitsemiselle ei enää ole perustetta, keskiviikkona kaksi rikoksesta epäiltynä vangittua henkilöä vapautettiin.

Lappeenrannan Joutsenon Papinraitilla yksityisasunnossa tapahtuneeksi epäillyn henkirikoksen tutkinnassa on tapahtunut käänne, tiedottaa Kaakkois-Suomen poliisilaitos.

Oikeuslääkäriltä saadun alustavan arvion mukaan henkilön kuolema ei todennäköisesti aiheutunut pahoinpitelystä, poliisi kertoo.

Kuolema tapahtui Joutsenon Papinraitilla sijaitsevassa yksityisasunnossa perjantain ja lauantain välisenä yönä 20. toukokuuta. Kuolema ei todennäköisesti aiheutunut pahoinpitelystä, vaikkakin häntä on erittäin todennäköisesti pahoinpidelty ennen kuolemaa. 

Koska vangitsemiselle ei enää ole perustetta, keskiviikkona kaksi rikoksesta epäiltynä vangittua vapautettiin.

Poliisi sanoo jatkavansa tapahtuman tutkintaa. 

Poliisi ei tiedottanut tapauksesta aiemmin.

Kyseinen tapaus on jo toinen kuolema Joutsenossa kyseisenä viikonloppuna. Poliisi tiedotti perjantain vastaisena yönä 19. toukokuuta tapahtuneesta epäillystä henkirikoksesta. Koska päivämäärät eivät täsmää, on kyseessä eri tapaus.

Iltalehti tietää kertoa, että uhrina on kuusikymppinen mieshenkilö.

Ota Facebook-tilimme haltuun tästä ja Twittertili tästä niin pysyt kärryillä, mitä Suomessa tapahtuu. Karjalan maakuntien alueryhmäämme (Facebook) voit liittyä tästä.



Toimitus suosittelee


Nämä kiinnostavat ihmisiä

Poliisi pyytää edelleen havaintoja törkeään ryöstöön liittyen Turussa

TURKU Epäillyt ovat noin 16–20-vuotiaita, ihonväriltään vaaleita nuoriamiehiä. Epäiltyjen tavoittamiseksi ja rikosten selvittämiseksi ryöstöyrityksen kohteeksi joutunutta miestä pyydetään edelleen ottamaan...

Somet haltuun

91,700FanitTykkää
1,440SeuraajatSeuraa
835SeuraajatSeuraa

Mikkelissä varastettiin kaksi moottoripyörää, toinen löytyi – poliisi pyytää havaintoja

MIKKELI Kateissa on vielä sinisen harmaa Kawasaki ZX12R -moottoripyörä, jonka rekisteritunnus on BI-964. Itä-Suomen poliisilaitoksen rikostutkinnassa on tutkittavana epäilty omaisuusrikoskokonaisuus,...

Noin 20-vuotiasta nuorta epäillään yli 400:sta törkeästä maksuvälinepetoksesta

KESKUSRIKOSPOLIISI Keskusrikospoliisi ja Lounais-Suomen poliisilaitos ovat saaneet valmiiksi verkkopankkipetoksiin liittyvän esitutkinnan, tiedottaa Keskusrikospoliisi. Rikoksista epäillään noin 20-vuotiasta miestä, joka on...


Käytämme kuvina joko viranomaisten julkaisemia kuvia tai itse otettuja.