Juuassa Paalasmaan saaristossa tehty lisää susihavaintoja – poliisi ohjeistaa kansalaisia

Julkaistu

JUUKA – PAALASMAA

Todennäköisesti sudet poistuvat saaresta samalla tavalla kuin tulivatkin, eli talvella jäitä myöten ja talvella myös eläinten karkottamiseen on huomattavasti paremmat mahdollisuudet kuin sulan maan aikaan. Talven ja jäiden tuloon on kuitenkin aikaa, eli poliisi suosittelee pitämään koirat alueella kytkettyinä sekä suojaamaan myös muut koti- ja tuotantoeläimet huolellisesti.

Juuan Paalasmaan saaristossa, käytännössä Paalasmaan pääsaarella on kuluvan kesän aikana tehty poikkeuksellisen paljon susihavaintoja, tiedottaa Itä-Suomen poliisilaitos. Saaristossa on noin 80 asukasta ja lisäksi vajaa 300 kesämökkiä. Saarten pinta-ala on noin 27 neliökilometriä ja sinne on mantereelta ainoastaan lossiyhteys.


25. toukokuuta ja 26. kesäkuuta välisenä aikana yksittäisen suden todettiin tehneen yhdeksän pihakäyntiä ja Pohjois-Karjalan Riistakeskus antoi 26. kesäkuuta karkotusluvan yhdelle saarella havaitulle sudelle. Karkotusyritysten epäonnistuttua tehtävä siirrettiin poliisin johtovastuulle ja poliisin päätöksen mukaisesti 14. heinäkuuta Paalasmaan pääsaarella lopetettiin urossusi ampumalla. Ennen lopetusta, eli 26. kesäkuuta ja 14. heinäkuuta välisenä aikana todettiin yhteensä 13 suden pihakäyntiä ja tehtiin kaikkiaan yhdeksän lopetusyritystä.

Suden lopettamisen jälkeen saarelta tuli kuitenkin uusia havaintoja yksittäisestä sudesta riistakameroissa ja äänihavaintoja suden ulvonnasta. Poliisi konsultoi asiassa Luonnonvarakeskuksen ja virka-apua antaneiden SRVA-toimijoiden kanssa ja piti mahdollisena, että saaressa voi olla naaras ja pentue tai yksittäinen susi. Poliisi teki päätöksen palaamisesta karkottamiseen 20. heinäkuuta ja samalla pyrittiin saamaan lisätietoa susien lukumäärästä, sukupuolesta ja mahdollisesta pentueesta jatkopäätösten ja toimintavaihtoehtojen tueksi.

14. heinäkuuta tehdyn yhden suden lopettamisen jälkeen pihakäynnit asuttujen rakennusten läheisyydessä vähenivät merkittävästi (ainoastaan yksi näköhavainto), mutta muualta saaresta tehtiin edelleen runsaasti susihavaintoja. Toki susia seurattiinkin tai tarkkailtiin poikkeuksellisen aktiivisesti. Elokuun alun havaintojen, mm. riistakamerakuvien perusteella pääsaaressa on ainakin kaksi, mahdollisesti kolme sutta. Kuviin tallentuneet sudet ovat aikuisia, pennuista ei toistaiseksi ole havaintoja.

Lue myös: Susi lopetettiin Juuan Paalasmaalla

Tilanne pyritään pitämään viranomaisten hallinnassa susien aktiivisella seurannalla, tiedottamisella, karkotuksilla ja turvallisuutta lisäävillä (esim. koululaisten petokyydit) ja vahinkoja ennalta estävillä (esim. petoaidat) toimenpiteillä. Mikäli susien pihakäynnit ja kohtaamiset ihmisten kanssa lisääntyvät, tarvittaessa susien ihmisarkuutta lisätään lopettamalla yksittäinen susi. Poliisilain mukaan ”poliisimiehellä on oikeus ottaa kiinni ja viimesijaisena keinona lopettaa eläin, joka aiheuttaa vaaraa ihmisen hengelle tai terveydelle tai huomattavaa vahinkoa omaisuudelle taikka vakavasti vaarantaa liikennettä. Eläin saadaan lopettaa myös, jos sen hengissä pitäminen olisi ilmeistä julmuutta sitä kohtaan”.  Koko lauman lopettaminen ei ole poliisin oman ohjeistuksen mukaan mahdollista.

Todennäköisesti sudet poistuvat saaresta samalla tavalla kuin tulivatkin, eli talvella jäitä myöten ja talvella myös eläinten karkottamiseen on huomattavasti paremmat mahdollisuudet kuin sulan maan aikaan. Talven ja jäiden tuloon on kuitenkin aikaa, eli poliisi suosittelee pitämään koirat alueella kytkettyinä sekä suojaamaan myös muut koti- ja tuotantoeläimet huolellisesti. Sudet eivät ole toistaiseksi aiheuttaneet vahinkoa edellä mainituille eläimille todennäköisesti saarten runsaan rusakko- ja hirvikannan takia. Susien karkotus- ja lopetusyritysten yhteydessä loukkaantui kuitenkin SRVA-toiminnassa käytettyjä koiria.   

Poliisi on pyytänyt Juuan kuntaa huomioimaan Paalasmaan petotilanteen ja tekemään tarvittavat lisäjärjestelyt koulukuljetusten turvaamiseksi.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


puhelimen kuoret




Viimeisimmät alueen artikkelit

Susi tapettiin moottorikelkalla Juuassa – asia etenee syyttäjälle

JUUKA Itä-Suomen poliisi käynnisti helmikuussa esitutkinnan Juuassa 9.2.2022 tehtyyn epäiltyyn törkeään metsästysrikokseen liittyen. Esitutkinnan aikana...

Palokunta rakennuspalotehtävälle Juuassa – kyseessä olikin vanhan talon purkujätteiden poltto

JUUKA Pelastuslaitos hälytettiin epäillylle rakennuspalotehtävälle Juukaan Mertalantielle aikaisin tiistaina 16. huhtikuuta aamulla. Pohjois-Karjalan pelastuslaitos sai...

Saunamökki paloi tuntemattomasta syystä Kuopiossa

Kuopion Sorsasalossa Selluntiellä sijaitsevassa saunamökissä syttyi tulipalo myöhään perjantaina 1. maaliskuuta. Pohjois-Savon pelastuslaitos sai...


Tuoreimmat artikkelit

Poliisi räjäytti dynamiittikasan Kemiönsaarella

KEMIÖNSAARI Lounais-Suomen poliisi on possautellut dynamiittia lauantaina illalla. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan poliisin saaneen lauantai-iltana ilmoituksen...

Oulussa paloi maastoa noin 75 aaria lauantaina iltapäivällä

OULU Letontien tuntumassa Oulussa paloi maastoa lauantaina iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta kello 16.27. Pohjois-Pohjanmaan...

Poliisi räjäytti dynamiittikasan Kemiönsaarella

KEMIÖNSAARI Lounais-Suomen poliisi on possautellut dynamiittia lauantaina illalla. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan poliisin saaneen lauantai-iltana ilmoituksen...

Oulussa paloi maastoa noin 75 aaria lauantaina iltapäivällä

OULU Letontien tuntumassa Oulussa paloi maastoa lauantaina iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta kello 16.27. Pohjois-Pohjanmaan...