MÄNTSÄLÄ
Ulosajoon johtaneet syyt eivät ole tiedossa.
Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoitohenkilöstöä hälytettiin liikenneonnettomuustehtävälle Keski-Uudellemaalle Mäntsälään keskiviikkoiltana 30. elokuuta kello 19.16. Tapauksesta uutisoi aluemedia Keski-Uusimaa.
Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta kerrotaan medialle, että kyseessä oli yhden ajoneuvon liikennevahinko, henkilöauto oli ajautunut keskikaistalle Lahdenväylällä. Tarkempi onnettomuuspaikka oli Järvenpään pohjoisen liittymän ja Mäntsälän Tuuliruusun välinen tieosuus.
Autossa oli kuljettajan lisäksi matkustaja, jotka eivät loukkaantuneet onnettomuudessa. Sen sijaan auto kärsi vaurioita.
Fintrafficin mukaan onnettomuudesta aiheutui liikennehaittaa Helsingin suuntaan pelastus- ja raivaustöiden ajaksi. Liikennehaitta oli hetkellinen.
Ulosajoon johtaneet syyt eivät ole tiedossa, sillä Itä-Uudenmaan poliisilaitos ei ole tiedottanut tapahtuneesta.