LAHTI
Toinen myönsi käyttäneensä huumeita, toinen kieltäytyi huumepikatestistä. Ensiksi mainitulla oli allaan auto, joka oli poistettu liikenteestä ja määräaikaiskatsastamaton.
Hämeen poliisin partioita työllisti Päijät-Hämeessä, tarkemmin Lahdessa perjantain 15. maaliskuuta aikana mm. huumeista päihtyneet kuljettajat. Hämeen poliisilaitoksen tilannekeskuksesta kerrotaan poliisin partioiden saaneen kiinni kaksi kuljettajaa, joiden epäillään olleen huumausaineen vaikutuksen alaisena.
Kuljettajista ensimmäinen jäi kiinni aamupäivällä, kun poliisipartio seurasi henkilöautoa Pihtikadulla, joka pysähtyi talon pihaan. Autosta nousi poliisin entuudestaan tuntema 35-vuotias mies.
Miehellä ei ole ajo-oikeutta ja hänellä on aikaisempia kulkuneuvon kuljettamisia vuoden sisällä 14 kappaletta. Hän kertoi poliisipartiolle myös käyttäneensä huumausaineita. Kaiken lisäksi auto oli poistettu liikenteestä ja määräaikaiskatsastamaton.
Miestä epäillään ainakin rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Hämeen poliisi ei kerro, että poliisi olisi kirjannut ajoneuvorikkomuksen myös rikosilmoitukseen.
Toinen kuljettaja jäi kiinni iltakuuden aikaan, kun poliisipartio pysäytti henkilöauton Seponkadulle. Autoa kuljetti noin 20-vuotias mies.
Mies kieltäytyi huumausainepikatestistä. Hänet käytettiin poliisipartion toimesta verikokeessa ja häntä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.