VANTAA
Naista epäillään kahdesta murhan yrityksestä.
Viranomaisuutiset uutisoi tiistaina 9. huhtikuuta lähteisiinsä viitaten poliisioperaatiosta Vantaan Keimolanmäessä. Itä-Uudenmaan poliisi siirsi tutkinnan keskusrikospoliisille, joka oli tapauksesta alkuun vaitonainen.
Keskiviikkona 10. huhtikuuta aamukymmenen aikaan Keskusrikospoliisi kertoi asiasta enemmän. KRP:n mukaan tapausta tutkitaan yhdessä Itä-Uudenmaan poliisin kanssa.
Itä-Uudenmaan poliisi sai tiistaina kello 13.16 aikaan Hätäkeskuksen kautta tehtävän Vantaan Keimolanmäkeen. Kyse oli hengen ja terveyden suojaan kohdistuvasta tehtävästä. Tehtävälle osallistui useita poliisin partioita sekä sairaanhoidon yksiköitä. Viranomaisuutisten silminnäkijän mukaan poliisin partioita oli ainakin kolme ja ambulansseja kolme. Hän näki, kun yhtä uhria kuljetettiin paareilla ambulanssiin.
Tapahtumapaikalta poliisi tapasi kolme aikuista henkilöä vakavasti loukkaantuneena ja heidät kuljetettiin jatkohoitoon. Heistä yksi, vuonna 1976 syntynyt nainen, on pidätetty epäiltynä kahdesta murhan yrityksestä.
Tilanteesta ei aiheutunut vaaraa sivullisille.
Lauantaina 13. huhtikuuta ennen iltapäiväyhtä tiedottaa Keskusrikospoliisi, että nainen on vangittu lauantaina Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden päätöksellä, Keskusrikospoliisin vaatimuksesta todennäköisin syin epäiltynä kahteen murhan yritykseen.
Poliisi kertoo, että nainen tavoitettiin tiistaina yksityisasunnosta vakavasti loukkaantuneena. Samassa asunnossa oli myös kaksi hänen perheeseensä kuulunutta henkilöä vakavasti loukkaantuneena, joiden vammat naisen epäillään aiheuttaneen.
Keskusrikospoliisi ei avaa uhrien ikiä ja sukupuolia tarkemmin.