KIRKKONUMMI
Länsi-Uudellamaalla Kirkkonummella tapahtui keskiviikkona puolenpäivän aikaan merkittävää liikennehaittaa aiheuttanut liikenneonnettomuus.
Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että kyseessä oli kahden rekan välinen liikenneonnettomuus. Onnettomuus tapahtui Kehä III:lla Masalan liittymän kohdalla.
Toinen rekoista ajautui onnettomuuden seurauksena ojaan, ja toinen jäi ajoväylälle.
Onnettomuudesta ei aiheutunut vakavia henkilövahinkoja.
Lännen suunnasta tullut liikenne ohjattiin Masalan liittymästä ylös ja idän suunnasta tullut Kauklahden väylälle.
− Onnettomuuden syy selviää, kun tapauksen esitutkinta etenee. Tällä hetkellä rikosnimikkeenä on törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, kertoo yleisjohtaja, komisario Tomi Partti Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta.
Hätäilmoitus tieliikenneonnettomuudesta tehtiin kello 12.00.
Länsi-Uudellamaalla on satanut viimeisen vuorokauden aikana runsaasti lunta, ja ajo-olosuhteet ovat monin paikoin olleet huonot. Etenkin eilen tiistaina alueella tapahtui lukuisia pienempiä liikenneonnettomuuksia.