KAJAANI
Oulun poliisi tutkii Kainuussa tapahtunutta vahingontekorikoskokonaisuutta. Oulun poliisilaitokselta kerrotaan, että Kajaanissa sytytettiin sunnuntaiaamuna 6. lokakuuta useampi roska-astia palamaan.
– Oulun poliisin Kajaanin alueen partiot saivat sunnuntaina hieman puoli kuuden jälkeen aamulla ilmoituksen palavasta roska-astiasta Kajaanihallilla. Noin 40 minuutin kuluttua edellisestä palosta, tuli uusi ilmoitus palavasta roska-astiasta Kajaanin Tullikallionkadulla. Ilmoituksia tuli myöhemmin vielä viisi kappaletta lisää. Palot oli sytytetty Satamakadulla, Seminaarinkadulla, Vienankadulla, ja kahdessa eri kohteessa Koulukadulla, Oulun poliisilaitokselta kommentoidaan.
Yhteensä ilmoituksia palavista roska-astioista tuli seitsemän kappaletta. Viidessä kohteessa oli palanut yksittäinen roska-astia ja kahdessa kohteessa katoksessa ollut roska-astia. Toinen näistä paloista oli vahingoittanut myös roskakatosta.
Poliisi ei toistaiseksi ole tavoittanut tekijää tai tekijöitä. Sytytettyjä tulipaloja tutkitaan Oulun poliisissa vahingontekoina.
Poliisi pyytää tapauksiin havaintoja. Tapauksista jotain tietäviä tai havaintoja tehneitä pyydetään ilmoittamaan tietonsa Oulun poliisin vihjepuhelimeen numeroon 0295 416 194.