Helsingin Konalassa sammutettiin huoneistopaloa aikaisin torstaina 7. maaliskuuta. Helsingin pelastuslaitoksen päivystävä palomestari kertoo, että Hilapellontiellä sijaitsevan kerrostalon huoneistossa syttyi tulipalo.
– Palo oli kolmikerroksisen kerrostalon ylimmän kerroksen asunnossa. Huoneistossa oli kaksi asukasta, jotka onnistuivat poistumaan asunnosta, mutta he loukkaavat itseään sen verran, että heidät kuljetettiin ensihoitohenkilöstön toimesta sairaalaan, palomestari jatkaa.
Pelastuslaitoksen mukaan Helsingin poliisi tutkii palon syttymissyytä.
Helsingin pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 04.39 aikaan. Pelastuslaitoksen ensivaste oli seitsemän pelastusyksikköä. Kohteessa oli lopulta yhteensä kahdeksan pelastusyksikköä.