LOHJA
Länsi-Uudenmaan poliisi tutkii Lohjalla toissa viikonloppuna tapahtunutta rikostapahtumaa. Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrottiin viime viikolla, että poliisi sai lauantain vastaisena yönä noin puoli kolmen aikaan kiireellisen hälytystehtävän Lohjalla sijaitsevaan aseliikkeeseen. Ensitietojen perusteella liikkeessä oli meneillään murto.
Kun partio ajoi kohti tapahtumapaikkaa, se havaitsi auton, jonka poliisi tiesi liittyvän aseliikkeen tapahtumiin. Kuljettaja pakeni poliisia, mitä seurasi sekä isommilla väylillä, että metsätiellä tapahtunut takaa-ajo. Metsätien päässä poliisi käskytti autossa ollutta miestä nousemaan autosta, mutta kuljettaja kiihdytti kohti poliiseja, ja heidän oli siirryttävä suojaan poliisiautoon. Poliisiauton keula vaurioitui, kun miehen auto osui sen keulaan. Poliisit eivät loukkaantuneet tilanteessa.
Rikoksesta epäilty mies jatkoi pakoa, mutta kohtasi pian toisen poliisipartion. Partio kiilasi pakenevan auton niin, että pakomatka päättyi. Poliisi joutui käyttämään voimakeinoja kuljettajan kiinniottamisessa.
− Esitutkinnan yhteydessä selvisi, että pakenemiseen käytetty ajoneuvo on anastettu autoliikkeestä, kertoi rikoskomisario Rauli Salonen Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta tuolloin.
Poliisi epäilee miestä törkeän varkauden ja törkeän ampuma-aserikoksen lisäksi murhan yrityksestä, rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Poliisia autolla paenneen henkilön lisäksi aseliikkeen ryöstöön liittyy toinen mies. Poliisi epäilee, että tämä oli hypännyt auton kyydistä ennen kuin poliisi kohtasi autolla liikkeellä olleen miehen. Poliisi jäljesti epäiltyä poliisikoiran avulla ja totesi, että epäilty oli noussut toisen auton kyytiin moottoritien varressa.
Rikoskomisario Robin Hulden kertoi tuolloin, että esitutkinnassa on selvinnyt, että mies oli tien laidassa viittoillut ohi ajaneelle taksille, jonka kuljettaja oli pysähtynyt. Kun kuljettaja oli kieltäytynyt ottamasta miestä kyytiin, tämä oli uhannut kuljettajaa aseella.
− Rikoksesta epäilty mies oli pakottanut taksinkuljettajan viemään hänet Vantaalle. Siellä mies oli noussut hetkellisesti autosta, jolloin taksinkuljettaja oli päässyt poistumaan ja soittanut välittömästi poliisille. Hetkeä myöhemmin Itä-Uudenmaan poliisin partiot tavoittivat rikoksesta epäillyn miehen.
Poliisi epäilee taksinkuljettajaa uhannutta miestä törkeästä ryöstöstä, törkeästä ampuma-aserikoksesta ja törkeästä vapaudenriistosta.
Tällä viikolla Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että tapauksen tutkinta etenee, ja rikosnimikkeet pysyvät samoina.
– Käräjäoikeus päätti molempien miesten vangitsemisesta, kertoo rikoskomisario Rauli Salonen Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta.
Toinen mies vangittiin todennäköisin syin epäiltynä törkeään varkauteen, törkeään ampuma-aserikokseen, murhan yritykseen, rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Toinen puolestaan todennäköisin syin epäiltynä törkeään ryöstöön, törkeään ampuma-aserikokseen sekä törkeään vapaudenriistoon.