PARAINEN
Varsinais-Suomessa Paraisilla suoritettiin eläinten pelastusoperaatio torstaina aamupäivällä, joka kuitenkin päättyi surullisesti.
Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta kerrotaan, että kaksi kaurista vajosi heikkoihin jäihin Korppoossa Dånanabbin alueella.
– Eläimet kuitenkin menehtyivät pelastustoimista huolimatta, kertoo vuoroesimies Tarmo Katajamaa Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta.
Aluemedia Turun Sanomat tietää kertoa, että tarkempi pelastuspaikka oli noin 50 metriä rannasta Långvikenin salmen kohdalla.
Toinen eläimistä oli jo menehtynyt pelastajien päästessä paikalle. Toinen menehtyi pelastustoimien aikana, todennäköisesti stressiin.
Turun Sanomien mukaan paikallinen riistanhoitoyhdistys huolehtii. jatkosta.
Hätäilmoitus jäissä olevista eläimistä tehtiin kello 10.03.
Täysikasvuinen metsäkauris painaa Suomen Riistakeskuksen mukaan 15-35 kiloa, joten jäät ovat heikkoja. Olkaa ihmiset varovaisia.