puhelimen kuoret

Kaksi nuorta miestä kuoli ulosajossa Ruukintiellä Seinäjoella lauantaiaamuna

Julkaistu




SEINÄJOKI

Tiedossa ei ole, oliko päihteillä osallisuutta onnettomuuteen.

Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoitohenkilöstöä hälytettiin liikenneonnettomuustehtävälle Etelä-Pohjanmaalle Seinäjoelle aikaisin lauantaiaamuna 22. heinäkuuta kello 05.25. Onnettomuudesta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat sekä aluemedia Ilkka-Pohjalainen ja tiedotti myöhemmin Pohjanmaan poliisilaitos.

Kyseessä oli yhden ajoneuvon liikennevahinko Ruukintiellä Seinäjoen keskustan tuntumassa. Henkilöauto oli suistunut kovalla nopeudella ulos tieltä ja törmännyt puuhun. Ilkka-Pohjalainen tietää kertoa, että autolla olisi ollut vauhtia jopa 200 kilometriä tunnissa. Poliisi kertoo tiedotteessaan ainoastaan huomattavasta ylinopeudesta ennen törmäystä. Poliisin mukaan auto oli kulkenut Seinäjoen keskustan suunnasta, puu oli ollut tien vasemmassa reunassa.

Ajoneuvossa oli kuljettajan lisäksi yksi matkustaja. Molemmat henkilöt menehtyivät törmäyksessä. Ajoneuvo tuhoutui ulosajossa täysin.

Poliisi tutkii asiaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä kuolemansyyn selvittämisenä.

Ruukintie on Seinäjoen keskustan ja Kärjen kaupunginosan välinen tie, jossa nopeusrajoitukset ovat taajamanopeusrajoituksia.

*artikkelia muokattu 22.7.2023 klo. 10.05: lisätty tieto kahdesta kuolemasta.


Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.


SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Noin puoli hehtaaria maastoa paloi Ähtärissä

ÄHTÄRI Ähtärissä sammutettiin helatorstaina iltapäivällä maastopaloa Mikkolankyläntien tuntumassa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 14.46. Etelä-Pohjanmaan...

Lapuan Tiistenjoella paloi maastoa helatorstaina

LAPUA Lapuan Tiistenjoella syttyi maastopalo helatorstaina iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta Meijerintiellä kello 13.21. Etelä-Pohjanmaan...

Vikaantunut sähkömuuntaja sytytti maastopalon Kurikassa

KURIKKA Teuvantiellä Kurikassa syttyi maastopalo keskiviikkona iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta kello 14.23. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitokselta...

Tuoreimmat artikkelit

Video ja kuvia: Tulipalo tuhosi Tuomarilan vanhan VPK:n rakennuksen Espoossa

ESPOO Espoon Tuomarilassa sammutettiin rakennuspaloa helatorstain iltana ja perjantain vastaisena yönä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta...

Mies tarttui liikkeessä olleen linja-auton rattiin Helsingissä – kuljettaja onnistui pitämään auton tiellä

HELSINKI Helsingin poliisi hälytettiin tehtävälle Helsingin Kannelmäkeen helatorstain iltana. Poliisi vastaanotti Hätäkeskukselta tehtävän puoli seitsemän...

Noin puoli hehtaaria maastoa paloi Ähtärissä

ÄHTÄRI Ähtärissä sammutettiin helatorstaina iltapäivällä maastopaloa Mikkolankyläntien tuntumassa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 14.46. Etelä-Pohjanmaan...

Lapuan Tiistenjoella paloi maastoa helatorstaina

LAPUA Lapuan Tiistenjoella syttyi maastopalo helatorstaina iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta Meijerintiellä kello 13.21. Etelä-Pohjanmaan...