KANGASNIEMI – MÄNTYHARJU
Poliisi pysäytti kaksi rattijuoppoa Mäntyharjulla sunnuntai-iltana 22. elokuuta, kertoo Itä-Suomen poliisilaitos. Toinen oli etsintäkuulutettu ja pakeni poliisia. Kangasniemellä murtauduttiin kodinkoneliikkeeseen maanantain vastaisena yönä. Poliisi pyytää takaa-ajoon sekä murtoon silminnäkijähavaintoja.
Etsintäkuulutettu rattijuoppo pakeni poliisia Mäntyharjulla.
Tapaus sattui sunnuntai-iltana.
Valvontaa suorittanut poliisipartio yritti pysäyttää henkilöauton tarkastusta varten, jolloin kuljettaja kiihdytti partiota karkuun. Partio lähti seuraamaan autoa hälytyslaitteet kytkettynä. Tilanteeseen osallistui useita poliisipartioita.
Henkilöauton kuljettaja saatiin kiinni parinkymmenen minuutin seurannan jälkeen. Pakeneminen tapahtui taajama-alueella. Kuljettaja ajoi ylinopeutta ja välillä myös kevyen liikenteen väylillä.
Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Lisäksi seulontakoe antoi poliisille syyn epäillä kuljettajaa myös rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Henkilöllä ei ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta henkilöautolle. Hänen käyttämänsä henkilöauto oli lainassa.
Tapahtumaan liittyvistä havainnoista pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen p. 0295 415 232 tai poliisipäivystykseen p. 0295 415 455 ma-pe klo 08-16.15.
Toinenkin rattijuoppo poliisin haaviin.
Poliisipartio tavoitti sunnuntai-illan aikana Mäntyharjun taajamassa myös toisen päihtyneen kuljettajan. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.
Murto kodinkoneliikkeeseen Kangasniemellä
Kangasniemellä murtauduttiin kodinkoneliikkeeseen maanantain vastaisena yönä 23. elokuuta. Poliisi tutkii asiaa.
Tapahtumaan liittyvistä havainnoista pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen p. 0295 415 232 tai poliisipäivystykseen p. 0295 415 455 ma-pe klo 08-16.15.
Lähteenä: Poliisi