Kaksi vahvasti päihtynyttä kuljettajaa kiinni Porin viikonlopussa

Julkaistu


SATAKUNTA

Poliisia on työllistänyt viikonloppuna Porissa ainakin kaksi vahvasti päihtynyttä kuljettajaa, selviää Lounais-Suomen poliisilaitoksen viikonlopputiedotteesta. Toinen jäi kiinni lauantaina ja toisenen sunnuntaina.

Kuljettaja peräti 2,60 promillen humalassa Kolmiokadulla.

Poliisipartio pysäytti lauantaina 11. kesäkuuta kello kahden aikaan yöllä Kolmiokadulla henkilöauton, jonka kuljettaja puhalsi 2,60 promillen lukeman. Lisäksi kuljettaja oli ajo-oikeudeton.

Hänen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.

Kuljettaja kahden promillen humalassa Tikkulantiellä.

Poliisipartio tavoitti sunnuntaina 12. kesäkuuta kello puoli neljän aikaan aamuyöllä Tikkulantiellä henkilöauton, jonka kuljettajalle tehty puhalluskoe osoitti kahden promillen lukeman.

Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Lähteenä: Lounais-Suomen poliisilaitos


Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Poliisitehtävä Porin Eteläpuistossa – mies uhkaili sivullisia astalolla

PORI Lounais-Suomen poliisilla oli tänään illalla poliisitehtävä Porin keskustassa, tiedottaa Lounais-Suomen poliisilaitos. Lounais-Suomen poliisi kertoo...

SK: Poliisilla oli huomiota herättänyt operaatio Porissa – jalkakäytävällä liikkui verinen koiranulkoiluttaja

PORI Lounais-Suomen poliisilla oli huomiota herättänyt poliisioperaatio Porissa tänään aamulla. Operaatiosta uutisoi aluemedia Satakunnan Kansa....

Kaupanteko johti raakaan murhaan Porin Pietniemessä – tappo muuttui murhaksi

PORI Lounais-Suomen poliisi on saanut valmiiksi Porin Pietniemessä tapahtuneen epäillyn henkirikoksen esitutkinnan, tiedottaa Lounais-Suomen poliisilaitos....

Tuoreimmat artikkelit

Astianpesukone syttyi palamaan rivitalohuoneiston keittiössä Mikkelissä

MIKKELI Mikkelin Launialassa, Saukonkujalla sijaitsevassa rivitalossa paloi ennen vuorokauden vaihdetta sunnuntaina. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta...

Perätön Mayday-huuto aiheutti suuretsinnät merialueella Pohjois-Pohjanmaalla

POHJOIS-POHJANMAA Pohjois-Pohjanmaalla, tarkemmin Raahen ja Iin välisellä merialueella suoritettiin tänään suuretsinnät, kertoo Länsi-Suomen Merivartiosto. Länsi-Suomen Merivartiosto...

Lautatapuli ja noin 200-neliötä peltoa paloi Sastamalassa

SASTAMALA Sastamalassa Sastamalantien varressa paloi lautatapuli tänään sunnuntaina illalla. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta kello...

Kouvolassa kadonnut 83-vuotias Osmo on löytynyt

KOUVOLA Kaakkois-Suomen poliisi tiedotti tänään sunnuntaina etsivänsä Kouvolassa kadonneeksi ilmoitettua 83-vuotiasta Osmo -nimistä miestä. Kaakkois-Suomen...