MIKKELI
Etelä-Savossa Mikkelissä sammutettiin maanantain vastaisena yönä rakennuspaloa. Etelä-Savon pelastuslaitokselta kerrotaan, että Mikkelin keskustan alueella Nuijamiestenkadulla, oltiin kaksikerroksisen rakennuksen alakerrasta havaittu tulevan savua.
– Paikalle saapunut pelastuslaitoshenkilöstö sammutti palon nopeasti, mutta rakennuksen alakerta ehti kärsimään palo- ja savuvahinkoja, ja yläkerta savuvahinkoja, kertoo Etelä-Savon pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Riku Seppä.
Pelastustoimet haittasivat liikennettä Mikkelin keskustan tuntumassa Nuijamiestenkadulla noin puolentoista tunnin ajan.
Poliisi yhdessä pelastuslaitoksen kanssa tutkii palon syttymissyytä.
Hätäilmoitus keskisuuresta rakennuspalosta tehtiin kello 01.58. Ilmoituksen teki ohikulkija.