HEINOLA
Motoristi havaitsi tunnuksettoman poliisiauton lähestyvän, jolloin motoristi lähti paikalta voimakkaasti kiihdyttäen paikalta suuntaan, mihin ei moottorikäyttöisellä ajoneuvolla saanut ajaa. Lähettyvillä oli useita jalankulkijoita.
Hämeen poliisilaitoksen rikostutkintaan tuli lauantai-illan 8. huhtikuuta aikana Päijät-Hämeessä epäilty törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, josta epäiltyä epäillään myös kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, tiedottaa Hämeen poliisilaitos.
Poliisi kertoo tiedotteessaan poliisipartion olleen tehtävällä Heinolan keskustassa, kun partio oli tehnyt havainnon huomattavalla ylinopeudella kulkeneesta moottoripyörästä. Partio ilmoitti havainnoistaan toiselle partiolle, joka saikin havainnon kyseisestä motoristista pysähtyneenä torin laidalla.
Motoristi havaitsi tunnuksettoman poliisiauton lähestyvän, jolloin motoristi lähti paikalta voimakkaasti kiihdyttäen paikalta suuntaan, mihin ei moottorikäyttöisellä ajoneuvolla saanut ajaa. Lähettyvillä oli useita jalankulkijoita. Poliisipartio kadotti moottoripyörän Kaivokadulla.
Poliisipartiot tavoittivat ensin moottoripyörän kyydissä olleen nuorukaisen ja hetken päästä myös kuljettajan kävelemässä. Nuorukaisen epäillään syyllistyneen asiassa törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen sekä kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.