HELSINKI
Helsingin Kampissa tapahtui ampumavälikohtaus maanantai-iltana. Helsingin poliisi sai kello 20.45 aikaan ilmoituksen, jonka mukaan henkilö oli ampunut aseella.
Tämänhetkisten tietojen perusteella poliisi epäilee, että epäilty ampui asianomistajaa elokuvateatterin lähettyvillä. Asianomistaja ei loukkaantunut ampumisessa, sillä hänellä oli yllään luotiliivi.
Torstaina iltapäivällä Helsingin poliisilaitokselta kerrotaan, että ampumisen epäiltyä ja asianomistajaa esitetään vangittavaksi.
Ampumisesta epäiltyä 16-vuotiasta poikaa esitetään vangittavaksi todennäköisin syin tapon yrityksestä, huumausainerikoksesta, ampuma-aserikoksesta ja vaaran aiheuttamisesta epäiltynä. 19-vuotiasta ampumisen asianomistajaa puolestaan esitetään vangittavaksi todennäköisin syin törkeän ryöstön yrityksestä ja huumausainerikoksesta epäiltynä.
Tapauksen rikosnimikkeet voivat edelleen muuttua esitutkinnan aikana.
– Meillä on tietoa tapahtumien kulusta ja alustavasti myös motiivista. Molempia henkilöitä on kuulusteltu, ja he ovat kertoneet omat versionsa tilanteesta. Esitutkinta on vasta alussa, joten toistaiseksi väkivallanteosta ja sen taustoista pystytään kertomaan tämän verran, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Sampo Suomala Helsingin poliisilaitokselta.
Molemmilla ampumisen osapuolilla on rikostaustaa, ja 16-vuotias on ollut epäiltynä vakavista väkivaltarikoksista.
Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa esimerkiksi perehtymällä videovalvontatallenteisiin ja tekemällä kuulusteluita.