KANTA-HÄME
Hämeen poliisia työllisti perjantai-illan ja lauantaiaamun välisenä aikana mm. lukuisat päihtyneet kuljettajat Kanta-Hämeen teillä. Hämeen poliisilaitokselta kerrotaan, että poliisipartiot saivat kiinni yhteensä neljä päihtynyttä kuljettajaa.
Kuljettajista ensimmäinen jäi kiinni kello 20.15 aikaan Hämeenlinnassa Opintiellä, kun poliisipartio pysäytti henkilöauton tarkastusta varten.
Autoa kuljettanut 28-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta neljä kertaa. Hänet kuljetettiin verikokeisiin huumerattijuopumus epäilyn varmistamiseksi.
Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen sekä kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.
Toinen päihtynyt kuljettaja jäi kiinni kello 23.45 aikaan Lopella Pilpalantiellä, kun poliisipartio pysäytti henkilöauton tarkastusta varten.
Autoa kuljettanut 44-vuotias mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Miehelle suoritettiin lisäksi turvallisuustarkastus ennen tarkkuusalkometrikokeeseen vientiä, jolloin miehen hallusta löytyi luvaton kaasusumutin.
Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumuksen lisäksi lievään ampuma-aserikokseen. Hänet määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon.
Kolmas päihtynyt kuljettaja jäi kiinni kello 04.10 aikaan, kun poliisipartio pysäytti Riihimäellä Voimalankadulla henkilöauton tarkastusta varten.
Autoa kuljettanut 25-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita. Mies myönsi paikanpäällä huumeiden käytön ja hänet kuljetettiin verikokeeseen.
Mies määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon ja häntä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Lisäksi yksi päihtynyt kuljettaja kaahasi huumepäissään. Viranomaisuutiset uutisoi asiasta toisessa uutisessa.