KANTA-HÄME
Poliisia on työllistänyt Kanta-Hämeessä useat liikennerikokset, selviää Hämeen poliisilaitoksen tiedotteesta. Kiinni oli jäänyt yhteensä kolme päihtynyttä kuljettajaa sekä yksi kaahari.
Huumepäinen kuljettaja kiinni Hausjärvellä.
Nuoren miehen epäillään kuljettaneen henkilöautoa huumaavan aineen vaikutuksen alaisena Hikiäntiellä sunnuntaina 1. toukokuuta iltapäivällä. Miehelle tehty huumausainepikatesti oli osoittanut miehen käyttäneen huumeita.
Häntä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Kaaharin kortti hyllylle Jokioisilla.
Nuori mies autoili sunnuntaina 1. toukokuuta iltapäivällä Valtatie 2:lla varalaskupaikalla 182 km/h nopeudella, nopeusrajoituksen ollessa 100 km/h.
Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin ajokieltoon.
Alkoholista päihtynyt kuljettaja kiinni Valtatie 3:lla Hämeenlinnassa.
Kuusikymppisen miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen kuljettaessaan henkilöautoa alkoholin vaikutuksen alaisena Valtatie 3:lla Tiiriön kohdalla Hämeenlinnassa sunnuntaina 1. toukokuuta illalla.
Poliisi ei kerro puhalluskokeen tulosta.
Huumepäinen mies ajeli rekisteröimättömällä moottoripyörällä Lopella.
Nelikymppisen miehen epäillään kuljettaneen rekisteröimätöntä moottoripyörää huumaavan aineen vaikutuksen alaisena Hakalantiellä puolen yön jälkeen maanantaina 2. toukokuuta.
Poliisi tutkii tapausta rattijuopumuksena, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.
Lähteenä: Hämeen poliisilaitos