ETELÄ-POHJANMAA
Poliisi tutkii tapausta murhan yrityksenä.
Käräjäoikeus on eilen poliisin esityksestä vanginnut yhden henkilön epäiltynä murhan yrityksestä.
Poliisi jatkaa rikoksen selvittämistä ja etsintöjä sekä kuulusteluja tehdään laajasti. Toinen rikoksesta epäilty henkilö on myös otettu kiinni.
Poliisi on tapauksesta todella vaitonainen. Poliisi kertoo julkisuuteen ainoastaan, että perjantaina 7. lokakuuta Soinin Huosianmäen alueella tapahtui välikohtaus, jossa ammuttiin aseella. Poliisi kertoi aiemmin, että henkirikoksen yrityksen tutkinta on jatkunut eri henkilöiden kuulemisella, ja että tapahtumapaikalla tehtiin viikonlopun aikana teknistä rikospaikkatutkintaa ja kotietsintöjä on suoritettu eri kohteissa.
Viranomaisuutisille tulvineen palautteen perusteella kyseessä olisi ollut velanperintää ja huumeet olisi osapuolten elämässä vahvasti läsnä. Poliisi ei ole vahvistanut tätä.