MAALAHTI. Kasitiellä Maalahdessa tapahtui raju ulosajo perjantai-iltana 23. helmikuuta. Pohjanmaan pelastuslaitos sekä ensihoito saivat ilmoituksen tieliikenneonnettomuudesta kello 22.06.
Pohjanmaan pelastuslaitokselta kerrotaan Viranomaisuutisille, että henkilöauto ajautui katolleen ojaan. Tarkempi ulosajopaikka on Närpiön Pörtomin ja Maalahden Kolnebackenin välisellä tieosuudella.
Autossa oli kaksi henkilöä, jotka autettiin ulos autosta sivullisten toimesta. Henkilöt tarkastettiin ensihoitohenkilöstön toimesta, eikä vakavia henkilövahinkoja onneksi sattunut. Henkilöauto selvisi lievin peltivaurioin, mutta AirBagit olivat lauenneet.
Pelastuslaitos merkitsi onnettomuuspaikan ja ohjasi liikennettä, kunnes auto saatiin hinaukseen.
Pohjanmaan pelastuslaitos varoittaa kansalaisia huonosta ajokelistä. Vaikka alueella on ollut lämpöasteita, on tien pinta liukas. Tie on märkä ja jäinen, ja lisäksi paikka paikoin loskainen. Esimerkiksi suola-auto oli käynyt suolaamassa Kasitien, mutta suola ei purrut tien pintaan.