ETELÄ-SAVO
Pojat ovat iältään 12–13-vuotiaita.
Rantakylän S-Marketin piha-alueella sijaitsevasta muovinkeräysastiasta havaittiin nousevan savua torstaina 27. lokakuuta iltapäiväyhden aikaan. Hieman ennen palon havaitsemista, tapahtumapaikalla oli nähty kolme nuorta poikaa.
Poliisipartion saapuessa tapahtumapaikalle, oli marketin henkilökunta jo aloittanut alkusammutuksen ja paikalle saapunut pelastuslaitoksen yksikkö suoritti varsinaisen sammutustyön.
Muovinkeräysastiasta tulipalon seurauksena noussut savu aiheutti savuhaittaa ympäristölle.
Kyseessä oli teräksinen muovinkeräysastia, joka on kooltaan noin 3 x 5 metriä.
Tapahtumapaikalle tullut poliisipartio tavoitti hetkeä myöhemmin paikalta poistuneen poikakolmikon, joista yksi tunnistetiin palon sytyttäjäksi. Pojat ovat iältään 12–13-vuotiaita.
Tässä vaiheessa poliisi tutkii tapahtumaa nimikkeellä tuhotyö.