LAHTI
Hämeen poliisi tutkii Päijät-Hämeessä Lahdessa tapahtunutta epäiltyä törkeää liikennerikosta. Hämeen poliisilaitokselta kerrotaan, että poliisilla oli käynnissä poliisitehtävä sunnuntaina illalla.
Kello 23.00 aikaan, tuli poliisipartiota vastaan Ala-Okeroistentiellä henkilöauto, jonka haltija liittyi meneillään olevaan poliisitehtävään. Partio pysäytti auton pysäytettiin Kärpäsenkadulle ja kuljettajana toiminut noin 30-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin 0,55 mg/l tuloksen. Kyseinen tulos on verrattavissa 1,25 promilleen.
Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Hänet määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon.
Hämeen poliisin tilannekeskus ei avaa itse poliisitehtävää tarkemmin.