KERAVA
Keravalaisnuoren Snapchat -palveluun lataamat kuvat johti poliisin puhutukseen, kertoo Itä-Uudenmaan poliisilaitos.
Keravalaisen nuoren Snapchat-sovellukseen lataamat ja siellä julkaisemat kuvat johtivat viime viikolla poliisin puhutukseen.
– Haluamme muistuttaa, että nettisovelluksissa ei kannata julkaista tai jakaa mitään asiatonta materiaalia, edes pilailumielessä, koska sillä saattaa olla vakaviakin seurauksia, kertoo rikoskomisario Simo Kauppinen Itä-Uudenmaan poliisin ennalta estävän toiminnan ryhmästä.
– Jos asiassa on syytä epäillä rikosta, esimerkiksi laiton uhkaus, seuraukset voivat poliisin puhutusten lisäksi olla viisitoista vuotta täyttäneiden osalta esitutkinta. Tutkinnan jälkeen asia voi edetä syyteharkintaan ja tuomioistuinkäsittelyyn. Rikosoikeudellisen vastuun ikäraja ei koske mahdollisia korvausvaateita, vaan näitä voi tulla maksettavaksi myös 15 vuotta nuoremmille, Kauppinen jatkaa.
Lähteenä: Itä-Uudenmaan poliisilaitos