TURKU
Lauklähteenkadulla Turun Ilpoisissa suoritettiin savutuuletustehtävä perjantaina 20. syyskuuta iltapäivällä. Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta kerrotaan, että leikkuulauta oli alkanut savuamaan.
– Kerrostaloasunnon hella oli jäänyt päälle ja sen vieressä ollut puinen leikkuulauta alkoi savuamaan. Asukas oli huomannut tilanteen ja sammuttanut levyn. Pelastuslaitoksen yksiköt kävivät kohteessa varmistamassa tilanteen ja tuulettivat asunnon savusta, kommentoi päivystävä palomestari Niko Koski Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta.
Asukas tarkastettiin ensihoitohenkilöstön toimesta, eikä hän loukkaantunut tilanteessa.
Tehtävälle hälytettiin Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta yhteensä kahdeksan pelastusyksikköä.
Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 13.57.