LAHTI
Palon syttymissyy on toistaiseksi epäselvä, Hämeen poliisi suoritti rakennuksessa palosyyntutkintaa ja jatkaa tutkintaa puhuttamalla muun muassa talon asukkaita.
Päijät-Hämeen pelastuslaitos, Lahden poliisi sekä ensihoitohenkilöstöä hälytettiin rakennuspalotehtävälle Saimaankadulle Lahden keskustaan maanantain vastaisena yönä 10. huhtikuuta. Tulipalosta tiedottaa sekä Päijät-Hämeen pelastuslaitos, että Hämeen poliisilaitos twittertileillään ja poliisi myöhemmin tiedotteella.
Viranomaisten mukaan kerrostalohuoneistossa oli syttynyt tulipalo. Pelastuslaitos joutui murtautumaan useisiin asuntoihin ovet rikkomalla, jotta voitiin varmistua, että asunnot olivat tyhjinä. Kerrostalon kaikki asukkaat onnistuttiin evakuoimaan väistötiloihin.
Tulipalossa loukkaantui yhteensä kuusi henkilöä, heidät kuljetettiin ensihoitohenkilöstön toimesta sairaalaan saamaan hoitoa.
Palon syttymissyy on toistaiseksi epäselvä, Hämeen poliisi on suorittanut rakennuksessa palosyyntutkinnan. Seuraavaksi poliisi jatkaa syttymissyyn tutkintaa puhuttamalla muun muassa talon asukkaita. Poliisi pyytää vahinkoa kärsineitä talon asukkaita sekä silminnäkijöitä ilmoittamaan yhteystietonsa sähköpostisosoitteeseen perustutkinta.paijat-hame@poliisi.fi. Poliisi tutkii tapausta tässä vaiheessa palonsyyntutkintana.
Tulipalosta tehtiin ilmoitus hätäkeskukseen kello 02.08.