KITEE
Pohjois-Karjalassa sammutettiin lauantain vastaisena yönä rakennuspaloa. Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselta kerrotaan, että Kiteen Kesälahdella Väärämäentiellä sijaitsevassa mökkikeskittymässä syttyi yhdessä mökissä tulipalo.
– Noin 48-neliöinen kesämökki ei ollut ympärivuotisessa käytössä, eikä loma-asunnolla majoittunut kukaan palon syttymishetkellä. Palo huomattiin naapurista vasta, kun palo oli päässyt täydenpalon vaiheeseen, kertoo päivystävä palomestari Antti Laukkanen Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselta.
– Ensin paikalle saapui Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen Kesälahden sammutusyksikkö. Tiedustelun perusteella todettiin, että palo kohteessa on täydenpalon vaiheessa. Kohteen sammuttaminen aloitettiin rakennuksen ulkopuolelta, Laukkanen jatkaa.
Laukkasen mukaan paikalle saapuivat myös Kiteen ja Rääkkylän sammutusyksiköt, jotka vastasivat vesihuollosta sammutustyön aikana, sekä alueellinen ryhmänjohtaja P55, joka johti tilannetta. Palo saatiin sammumaan usean tunnin sammuttamisen jälkeen.
Kesämökki paloi tulipalossa asuinkelvottomaksi. Pelastuslaitos määräsi paikalle jälkivartion.
Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja. Sen syttymissyystä ei ole tietoa.
Hätäilmoitus tehtiin kello 01.32.