TURKU
Lounais-Suomen poliisin partioita on työllistänyt joulun aikana mm. liikenteeseen liittyvät tehtävät. Tehtävät ovat ajoittuneet usealle päivälle.
– Jouluun liittyvää liikennettä on ollut, ja ajo-olosuhteetkin ovat olleet paikoin haastavat. Vahinkoryppäitä ei ole viikonlopun aikana päässyt syntymään, lukuun ottamatta kesärenkaiden käytöstä aiheutunutta viiden auton kolaria Turussa perjantaina, Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan.
Viranomaisuutiset uutisoi onnettomuudesta tuoreeltaan perjantaina, ja silloin alustavien tietojen perusteella Lounais-Suomen poliisi kommentoi onnettomuutta kahden auton kolarina, josta aiheutui liikennehaittaa.
Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrottiin tuolloin, että kyseessä oli kahden ajoneuvon välinen liikenneonnettomuus, jossa henkilöautot törmäsivät toisiinsa ohitustilanteessa.
– Koska muiden on väkisin päästävä ohi vaikka nurmikon kautta, on tuloksena eräänlainen liikenteen solmukohta, ja näin on Markulantie poikki, Lounais-Suomen poliisilaitokselta veisteltiin sanallisesti tilannetta tuoreeltaan.
Onnettomuudesta ei poliisin julkaisun perusteella aiheutunut ainakaan vakavia henkilövahinkoja, sillä Lounais-Suomen poliisi kertoo onnettomuudesta hieman sarkastiseen sävyyn.
– Malttia ihmiset joulukiireessä. Joulu on rauhoittumisen aikaa, poliisi muistutti.
Hätäilmoitus liikenneonnettomuudesta tehtiin kello 13.51.
Paluuliikenteen valvonta käynnistynyt.
Paluuliikenteen valvonta on käynnistynyt jo tapaninpäivän aamuna. Poliisin mukaan valvontaa suoritetaan iltamyöhään. Ajokunnosta ja ajoneuvon kunnosta kannattaa pitää huolta tietysti muutenkin.