puhelimen kuoret

Keski-ikäinen mies aiheutti häiriötä Lahdessa – Orimattilassa jäi kiinni ajo-oikeudeton huumerattijuoppo

Julkaistu




POLIISIUUTISET – PÄIJÄT-HÄME

Poliisilla on ollut rauhallinen vuorokausi Päijät-Hämeessä, selviää Hämeen poliisilaitoksen tiedotteesta. Poliisi kertoo ainoastaan kahdesta tapauksesta, joista toinen sijoittuu Lahteen ja toinen Orimattilaan.

Keski-ikäinen mies aiheutti häiriötä ja rimpuili poliisille vastaan Lahdessa.

Poliisi sai tiistaina 1. maaliskuuta iltapäivällä tehtävän Lahden keskustassa sijaitsevaan kauppaliikkeeseen, missä vartijat olivat poistaneet sieltä häiriötä aiheuttaneen miehen. Partio otti miehen kiinni tarkoituksena kuljettaa tämä poliisiasemalle rauhoittumaan.

Putkaan laitettaessa mies kuitenkin vastusti toimenpidettä käyttäytymällä aggressiivisesti ja voimakkaasti vastaan rimpuilemalla. Tilanteen rauhoittamiseksi poliisi joutui käyttämään tarpeellisia voimakeinoja.

Hieman alle 50-vuotias mies otettiin kiinni rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi ja hänelle kirjattiin sakko haitanteosta virkamiehelle.

Ajo-oikeudeton huumerattijuoppo kiinni Orimattilassa.

Poliisipartio pysäytti tiistaina 1. maaliskuuta puolenpäivän aikaan Orimattilan keskustassa pakettiauton, jonka kuljettajaksi osoittautui noin 50-vuotias ajokiellossa oleva nainen. Nainen puhalsi alkometriin nollatuloksen, mutta hänelle suoritettu huumepikatesti oli positiivinen.

Naista epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Lähteenä: Hämeen poliisilaitos


Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.


SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Pakettiautolla matkassa ollut mies puhalsi törkeän rattijuopumuslukeman Lahdessa

LAHTI Hämeen poliisin partio tapasi Lahden liikenteestä eilen keskiviikkona vahvasti päihtyneen pakettiautoilijan. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta...

Mies alkoi uhoamaan poliisille Lahdessa – päätyi käsirautoihin

LAHTI Hämeen poliisin partio hälytettiin tehtävälle Lahden keskustassa sijaitsevaan kauppakeskukseen iltapäiväviiden aikoihin eilen keskiviikkona. Hämeen poliisin...

Epäilty rattijuoppo ajoi auton ulos tieltä Lahdessa

LAHTI Hämeen poliisin partio tapasi Lahdessa eilen tiistaina aamulla aikaan epäillyn rattijuopon. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta...

Tuoreimmat artikkelit

Video ja kuvia: Tulipalo tuhosi Tuomarilan vanhan VPK:n rakennuksen Espoossa

ESPOO Espoon Tuomarilassa sammutettiin rakennuspaloa helatorstain iltana ja perjantain vastaisena yönä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta...

Mies tarttui liikkeessä olleen linja-auton rattiin Helsingissä – kuljettaja onnistui pitämään auton tiellä

HELSINKI Helsingin poliisi hälytettiin tehtävälle Helsingin Kannelmäkeen helatorstain iltana. Poliisi vastaanotti Hätäkeskukselta tehtävän puoli seitsemän...

Noin puoli hehtaaria maastoa paloi Ähtärissä

ÄHTÄRI Ähtärissä sammutettiin helatorstaina iltapäivällä maastopaloa Mikkolankyläntien tuntumassa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 14.46. Etelä-Pohjanmaan...

Lapuan Tiistenjoella paloi maastoa helatorstaina

LAPUA Lapuan Tiistenjoella syttyi maastopalo helatorstaina iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta Meijerintiellä kello 13.21. Etelä-Pohjanmaan...