Kiinniotettu yritti kiivetä karkuun Lahden poliisiasemalla – lisäksi poliisia työllisti Lahdessa vahingonteko

Julkaistu


PÄIJÄT-HÄME

Poliisilla on ollut rauhallinen vuorokausi Hämeen maakunnissa, tiedottaa Hämeen poliisilaitos. Poliisi kertoo kahdesta tapauksesta, jotka sijoittuvat Lahteen.

Kiinniotettu yritti kiivetä karkuun Lahden poliisiasemalla.

Poliisipartio oli tuomassa kiinniotettua keski-ikäistä miestä Lahden poliisivankilaan tiistaina 19. huhtikuuta iltapäivällä.

Partion avatessa poliisiauton kuljetustilan oven purkutilassa, oli mies lähtenyt juoksemaan partiota karkuun. Hän oli yrittänyt kiivetä seinän yli siinä kuitenkaan onnistumatta. Mies saatiin kiinni ja vietyä kiinniottotiloihin. 

Pakoyritystä tutkitaan vangin karkaamisena.

Keski-ikäinen mies koulutuskeskuksen tiloissa keskellä yötä Lahdessa.

Vartija ilmoitti hätäkeskukseen keskiviikon välisenä yönä 20. huhtikuuta kello neljän aikoihin, että koulutuskeskuksen rikotun ikkunan kautta tuli mies ulos rakennuksesta Lahdessa.

Paikalle menneelle poliisipartiolle selvisi, että keski-ikäinen mies oli tullut ulos koulutuskeskuksen tiloista ja mennyt sinne takaisin havaittuaan vartijan. Hän oli kertonut vartijalle potkaisseensa ikkunan rikki ja mennyt etsimään poikaansa rakennuksesta.

Sekavan oloinen päihtynyt mies otettiin kiinni epäiltynä vahingontekoon.

Lähteenä: Hämeen poliisilaitos


Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Poliisi sai kirjata sakkoja ja rikosilmoituksia niin paljon kuin vain ehti Heinolassa

HEINOLA Hämeen poliisin liikennesektorin poliisipartiot valvoivat tänään sunnuntaina kaksi tuntia paluuliikennettä valtatie 5:llä Heinolan Paasossa....

Törkeän rattijuopumuslukeman puhaltanut mies ajoi poliisin ratsiaan Lahdessa

LAHTI Hämeen poliisin partio suoritti eilen lauantaina aamupäivällä puhallusratsiaa tiellä 24. Poliisin ratsiaan ajoi puoli...

Motoristin ajelut loppui ainakin muutamaksi kuukaudeksi Lahdessa – kaahasi kovan ylinopeuden

LAHTI Hämeen poliisin partio nappasi Päijät-Hämeen liikenteestä kiinni kaaharin eilen lauantaina illalla. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta...

Tuoreimmat artikkelit

Astianpesukone syttyi palamaan rivitalohuoneiston keittiössä Mikkelissä

MIKKELI Mikkelin Launialassa, Saukonkujalla sijaitsevassa rivitalossa paloi ennen vuorokauden vaihdetta sunnuntaina. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta...

Perätön Mayday-huuto aiheutti suuretsinnät merialueella Pohjois-Pohjanmaalla

POHJOIS-POHJANMAA Pohjois-Pohjanmaalla, tarkemmin Raahen ja Iin välisellä merialueella suoritettiin tänään suuretsinnät, kertoo Länsi-Suomen Merivartiosto. Länsi-Suomen Merivartiosto...

Lautatapuli ja noin 200-neliötä peltoa paloi Sastamalassa

SASTAMALA Sastamalassa Sastamalantien varressa paloi lautatapuli tänään sunnuntaina illalla. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta kello...

Kouvolassa kadonnut 83-vuotias Osmo on löytynyt

KOUVOLA Kaakkois-Suomen poliisi tiedotti tänään sunnuntaina etsivänsä Kouvolassa kadonneeksi ilmoitettua 83-vuotiasta Osmo -nimistä miestä. Kaakkois-Suomen...