ETELÄ-POHJANMAA
Varmuusvähennyksen jälkeen poliisi kirjasi rikosilmoitukseen nopeudeksi 185 kilometriä tunnissa.
Pohjanmaan Poliisi osallistui valtakunnalliseen nopeusvalvontaan viikonlopun 21.-23. huhtikuuta aikana ja etenkin sunnuntain vastaisena yönä poliisipartiot mittasivat suuria ylinopeuksia Etelä-Pohjanmaan alueella. Poliisi määräsi useita ajo-oikeuden haltijoita väliaikaiseen ajokieltoon ylinopeuksien vuoksi.
Suurin ylinopeus todettiin Kantatiellä 67 Ilmajoella, jossa kaksi henkilöautoa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä ajoi poliisipartion tutkaan 188 kilometriä tunnissa alueella, jossa suurin sallittu nopeus on 80 kilometriä tunnissa. Tutkalukemaan tehdään kolmen kilometrin tuntinopeusvarmuusvähennys. Täten rikosilmoitukseen poliisi kirjasi nopeuden 185 kilometriä tunnissa.
Kumpikin kuljettaja määrättiin poliisin toimesta väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.
Poliisi ei kerro, monenko kuljettajan kortti lähti viikonlopun aikana hyllylle.