Kirkkonummelaiselta työmaalta anastettiin huomattava määrä erilaisia työvälineitä

Julkaistu

KIRKKONUMMI

Poliisilla on tutkittavana Länsi-Uudellamaalla tapahtunut epäilty omaisuusrikos. Länsi-Uudenmaan poliisi kertoo poliisin saaneen Hätäkeskukselta tiedon työmaamurrosta Kirkkonummella aikaisin maanantaiaamuna 9. lokakuuta.

Työntekijä oli havainnut murtojälkiä ja ilmoittanut asiasta Hätäkeskukseen.

Tämän hetken tietojen mukaan työmaalta oli anastettu huomattava määrä erilaisia työvälineitä. Viedyn omaisuuden arvoksi arvioidaan jopa 10 000 euroa.

Poliisi sanoo tutkivansa asiaa varkautena, mikä on outoa, sillä peruste törkeälle varkaudelle on, että anastettu omaisuus on arvokas. Yleensä noin yli 5000 euron arvoinen omaisuus on katsottu erittäin arvokkaaksi omaisuudeksi. Selkeää rajaa sille, milloin kyseessä on erittäin arvokas omaisuus, ei kuitenkaan ole asetettu.

Poliisi ei kerro pyytävänsä tapaukseen havaintoja.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

puhelimen kuoret

Viimeisimmät alueen artikkelit

Henkilöauto suistui tieltä Järvenpäässä

JÄRVENPÄÄ Eriksnäsintiellä Järvenpäässä sattui lauantaina iltapäivällä yhden ajoneuvon liikennevahinko. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä tieliikenneonnettomuudesta kello...

Akku syttyi palamaan kerrostaloasunnossa Espoossa

ESPOO Sepetlahdentiellä Espoossa sammutettiin lauantaina aamulla rakennuspaloa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 08.26. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen...

Tämä moottoripyörä, tai siis skuutti kulki 69 km/h – Länsi-Uudenmaan poliisi määräsi ajokieltoa ja kirjoitti sakon

UUSIMAA Länsi-Uudenmaan poliisi valvoi poliisilaitoksen alueella liikennettä, kun se tapasi sähköpotkulautailija, jolla oli allaan viritetty...

Tuoreimmat artikkelit

Poliisi räjäytti dynamiittikasan Kemiönsaarella

KEMIÖNSAARI Lounais-Suomen poliisi on possautellut dynamiittia lauantaina illalla. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan poliisin saaneen lauantai-iltana ilmoituksen...

Oulussa paloi maastoa noin 75 aaria lauantaina iltapäivällä

OULU Letontien tuntumassa Oulussa paloi maastoa lauantaina iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta kello 16.27. Pohjois-Pohjanmaan...