puhelimen kuoret

Kokkolan autonaarmuttaja kiinni – naarmutettuja autoja noin 50

Julkaistu




KESKI-POHJANMAA

Tekijä on poliisille entuudestaan tuttu.

Maanantaina 10. lokakuuta aamupäivän aikana, Kokkolan keskustan alueella naarmutettiin noin 50:ttä autoa. Poliisi kertoi ensiksi naarmutusten tapahtuneen aamuseitsemän ja -kahdeksan välisenä aikana. Kansalaisten mukaan naarmutuksia oli tapahtunut jo lauantain 8. lokakuuta ja sunnuntain 9. lokakuuta välisenä aikana.

Poliisi sai useita vihjeitä ja silminnäkijähavaintoja tekijästä ja onnistui myöhemmin maanantaina päivällä ottamaan yhden epäillyn henkilön kiinni. Henkilö on poliisille ennestään tuttu. Muita rikoksesta epäiltyjä ei ole tässä vaiheessa. Poliisilla ei ole tässä vaiheessa tietoa teon motiivista.

Poliisi pyytää edelleen vahingonteon kohteeksi joutuneita auton omistajia tekemään sähköisen rikosilmoituksen, jos asiasta ei vielä ole ilmoitettu poliisille. Sähköisen rikosilmoituksen voi tehdä poliisin nettisivuilla www.poliisi.fi.


SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Pohjanmaan poliisin alueella on tehtailtu lukuisia polkupyörävarkauksia

POHJANMAAN POLIISIN ALUE Pohjanmaan poliisilaitoksen alueella on tehtailtu lukuisia polkupyörävarkauksia viime aikoina, tiedottaa Pohjanmaan poliisilaitos. Pohjanmaan...

Kokkolasta anastettu arvokas sähköpyörä päätyi Seinäjoelle

KOKKOLA - SEINÄJOKI Poliisi sai viime lauantaina 4. toukokuuta ilmoituksen miehestä, joka todennäköisesti oli polkupyörää...

Sammunut kulotus syttyi uudelleen ja levisi piharakennukseen Kokkolassa

KOKKOLA Tapionkujalla Kokkolassa sammutettiin rakennuspaloa tänään illalla. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 18.45. Keski-Pohjanmaan pelastuslaitos...

Tuoreimmat artikkelit

Noin 2000-neliöisessä autokorjaamorakennuksessa paloi Tampereella

TAMPERE Hepolamminkadulla Tampereella sammutettiin keskiviikon vastaisena yönä rakennuspaloa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen suuresta rakennuspalosta kello 01.14. Pirkanmaan...

Pienkerrostalossa paloi Tornion Putaalla

TORNIO Tornion Putaalla, Putaankadulla sammutettiin rakennuspaloa keskiviikon vastaisena yönä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello...

Oiva jäljesti poliisia paenneen kuljettajan Pornaisissa

PORNAINEN Itä-Uudenmaan poliisilla oli viime viikolla takaa-ajotilanne Pornaisissa, josta uutisoimme jo aiemmin. Nyt Itä-Uudenmaan poliisi...

Ulkosaunassa paloi Lieksassa

LIEKSA Kalevankadulla Lieksassa paloi tiistaina illantaitteessa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä rakennuspalosta kello 17.02. Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen pelastusryhmänjohtaja...