FORSSA – HÄMEENLINNA
Poliisi on saanut Kanta-Hämeen liikenteestä kiinni rattijuoppoja torstai-iltapäivän ja -illan aikana. Hämeen poliisi kertoo yhteensä kolmesta kuljettajasta, joista jokainen puhalsi poliisin alkometriin törkeän rattijuopumuslukeman. Lisäksi kaksi oli huumausaineen vaikutuksen alaisena ja kahdelta ei löytynyt ajo-oikeutta.
Ensimmäinen rattijuoppo jäi kiinni Lahden valtatiellä Hämeenlinnassa iltapäivällä. Kuljettaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0,54 mg/l tuloksen. Kyseinen puhallustulos on promilleissa 1,23 promillea. Lisäksi kuljettajalle tehty huumausaineiden pikatesti antoi positiivisen tuloksen huumausaineelle. Mieshenkilön epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen. Hänet määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon.
Samaisena iltana mieshenkilön epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Kiinnijäänti tapahtui Valtatie 10:llä Hämeenlinnassa. Kuljettaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0,81 mg/l tuloksen. Kyseinen puhallustulos on promilleissa 1,84 promillea. Lisäksi kuljettajalle tehty huumausaineiden pikatesti antoi positiivisen tuloksen huumausaineelle. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.
Samana iltana jäi mies Forssassa kiinni rattijuoppo. Mieshenkilön epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta Forssassa Kutomonkujalla. Kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin 1,51 promillea. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.