KONTIOLAHTI
Poliisi on saanut valmiiksi lauantai-iltana 26. kesäkuuta Kontiolahden Rantakylässä tapahtuneen henkirikoksen esitutkinnan, kertoo Itä-Suomen poliisilaitos.
Poliisi sai lauantai-iltana 26.6.2021 hätäkeskukselta tehtävän Kontiolahden Rantakylään. Poliisin saaman hälytyksen mukaan omakotitalon pihapiirissä oli käynnissä pahoinpitely. Poliisipartio tapasi tapahtumapaikalta epäillyn sekä tekijän että uhrin. Tapahtumapaikalla oli epäillyn tekijän ja uhrin lisäksi myös kolmas henkilö. Tapahtumapaikalla poliisipartiolle selvisi, että myös paikalla ollut kolmas henkilö oli joutunut epäillyn tekijän pahoinpitelemäksi.
Varoituksia kansalaisille: Nyt huijataan Omakannan avulla – älä mene huijaukseen!
Poliisi otti tapahtumapaikalta epäillyn tekijän kiinni. Paikalle tullut ambulanssi tarkisti molempien vammoja saaneiden henkilöiden vammat. Vakavampia vammoja saanut henkilö toimitettiin sairaalaan saamaan hoitoa vammoihinsa. Ambulanssin sairaalaan toimittama mieshenkilö menehtyi saamiinsa vammoihin 16. heinäkuuta. Oikeuslääketieteellisten tutkimusten mukaan kuolema johtui hänelle pahoinpitelyn yhteydessä aiheutetuista vammoista.
Epäilty tekijä vangittiin 30. kesäkuuta ja hän on ollut tutkintavankeudessa siitä asti. Esitutkinta asiasta on valmistunut ja asia on siirtynyt syyttäjälle syyteharkintaan rikosnimikkeellä tappo.
Lähteenä: Poliisi