Kortiton 15-vuotias ajoi mopoauton katolleen ojaan Hämeenlinnassa

Julkaistu

HÄMEENLINNA

Mopoauton kyydissä oli ollut toinen poika. Kumpikaan pojista ei loukkaantunut ulosajossa. 

Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoitohenkilöstöä hälytettiin liikenneonnettomuustehtävälle Rautamonojantielle Hämeenlinnaan keskiviikkona 28. kesäkuuta illalla kello 20.35. Onnettomuudesta tiedottaa Hämeen poliisilaitos.


Hämeen poliisilaitoksen tiedotteesta selviää, että kyseessä oli yhden ajoneuvon liikennevahinko, mopoauto oli suistunut ojaan.

Poliisipartion tullessa paikalle selvisi, että mopoautoa kuljettanut 15-vuotias poika, oli menettänyt mopoauton hallinnan vasemmalla kaartuvassa mutkassa ja suistunut ulos tieltä katolleen.

Kuljettajana toimineella pojalla ei ollut ajo-oikeutta ja hänen vanhempiaan puhutettaessa selvisi, että poika oli ottanut mopoauton luvatta käyttöönsä. Mopoauton kyydissä oli ollut toinen poika. Kumpikaan pojista ei loukkaantunut ulosajossa. 

Mopoautoa kuljettanutta nuorta epäillään ainakin kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja todennäköisesti myös liikenneonnettomuuden osalta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Haluatko keskustella uutisesta? Keskustella voit täällä.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


puhelimen kuoret




Viimeisimmät alueen artikkelit

Motoristi kaahasi itsensä väliaikaiseen ajokieltoon Kolmostiellä Janakkalassa

JANAKKALA Hämeen poliisin partio tapasi Kanta-Hämeen liikenteestä helatorstaina iltapäivällä kaaharin. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan poliisipartion...

Nuori mies puhalsi korttinsa kuivumaan useiksi kuukausiksi Hämeenlinnassa

HÄMEENLINNA Hämeen poliisin partio tapasi Hämeenlinnassa helatorstain vastaisena yönä päihtyneenä kuljettajan. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan...

Kovassa kännissä ollut mies kaahasi autolla yli kahtasataa Janakkalassa

JANAKKALA Hämeen poliisin partio suoritti helatorstain vastaisena yönä liikennevalvontaa valtatie 3:lla Janakkalassa. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta...


Tuoreimmat artikkelit

Poliisi räjäytti dynamiittikasan Kemiönsaarella

KEMIÖNSAARI Lounais-Suomen poliisi on possautellut dynamiittia lauantaina illalla. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan poliisin saaneen lauantai-iltana ilmoituksen...

Oulussa paloi maastoa noin 75 aaria lauantaina iltapäivällä

OULU Letontien tuntumassa Oulussa paloi maastoa lauantaina iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta kello 16.27. Pohjois-Pohjanmaan...

Poliisi räjäytti dynamiittikasan Kemiönsaarella

KEMIÖNSAARI Lounais-Suomen poliisi on possautellut dynamiittia lauantaina illalla. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan poliisin saaneen lauantai-iltana ilmoituksen...

Oulussa paloi maastoa noin 75 aaria lauantaina iltapäivällä

OULU Letontien tuntumassa Oulussa paloi maastoa lauantaina iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta kello 16.27. Pohjois-Pohjanmaan...