KOTKA
Kaakkois-Suomen poliisilaitos kertoo eteläisen Kymenlaakson alueen tiedotteessaan useista rattijuopoista ja kaahareista Kotkassa. Kaahareista pahin kaahasi 218 km/h Valtatie 7:llä.
Sivullinen käräytti huumerattijuopon Karhulassa lauantaina iltapäivällä.
Kotkan Karhulassa epäillään henkilön kuljettaneen henkilöautoa päihtyneenä lauantaina iltapäivällä. Sivullisten ilmoitettua henkilöautoa kuljettaneesta henkilöstä, jonka ajotapa viittasi rattijuopumukseen, tavoitti poliisi autoa kuljettaneen henkilön Karhulantiellä. Puhalluskoe vahvisti epäilyt. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.
Rattijuoppo syyllistyi yhteensä viiteen eri rikokseen Suursaarenkadulla.
Sunnuntaina aamulla Suursaarenkadulla poliisi tavoitti kuljettajan, jonka epäillään syyllistyneen viiteen eri rikkeeseen; rattijuopumukseen, moottorikulkuneuvon luvattomaan käyttöönottoon, huumausaineen käyttörikokseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja haitantekoon virkamiehelle.
Sunnuntaina iltapäivällä kärähti puolestaan kaksi huumerattijuoppoa Karhuvuoressa.
Sunnuntaina iltapäivällä puolestaan poliisi tavoitti kaksi kuljettajaa, joiden epäillään ajaneen amfetamiinin vaikutuksen alaisena. Poliisi tavoitti kuljettajat Jumalniementiellä Karhulassa ja Tarinatiellä Karhuvuoressa. Kuljettajilla ei ollut myöskään voimassaolevaa ajo-oikeutta. Heitä epäillään huumausaineen käyttörikoksesta, rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Neljä kaaharia jäi poliisin haaviin Valtatie 7:llä.
Valtatie 7:llä poliisi tavoitti liikennevalvonnassa sunnuntaina yhteensä neljä eri henkilöauton kuljettajaa, joiden epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ajamalla törkeää ylinopeutta. Suurin mitattu ylinopeus oli 218 km/h 100 km/h rajoitusalueella.
Ajo-oikeudeton huumerattijuoppo ajeli kannabispäissään Karhulassa maanantaiyönä.
Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Karhulan Mällinkadulla poliisi tavoitti kuljettajan, jonka epäillään ajaneen kannabiksen vaikutuksen alaisena henkilöautoa ilman ajo-oikeutta.
Lähteenä: Poliisi