KANNUS
Ajoneuvo iskeytyi oikeanpuoleinen kylki edellä suoraan koivuihin ja auton takaosassa ollut akku syttyi tuleen. Nuoret tarkistettiin ensihoitohenkilöstön toimesta ja yhdelle aiheutui lievät vammat.
Viranomaiset hälytettiin tieliikenneonnettomuustehtävälle Keski-Pohjanmaalle Kannukseen myöhään lauantai-iltana 25. marraskuuta. Tapauksesta uutisoi aluemedia Keskipohjanmaa.
Keski-Pohjanmaan pelastuslaitokselta kerrotaan medialle, että kyseessä oli yhden ajoneuvon liikennevahinko, henkilöauto suistui tieltä. Ajoneuvo iskeytyi oikeanpuoleinen kylki edellä suoraan koivuihin ja auton takaosassa ollut akku syttyi tuleen. Lähellä asuva henkilö oli saapunut onnettomuuspaikalle ja hän onnistui sammuttamaan palon vaahtosammuttimella.
Ulosajo tapahtui Fintrafficin mukaan Kajaanintiellä Raasakan ja Annalan kiertoliittymän välisellä tieosuudella.
Onnettomuusautossa oli kyydissä yhteensä neljä nuorta henkilöä. Heidät tarkistettiin ensihoitohenkilöstön toimesta ja yhdelle aiheutui lievät vammat.
Ulosajoon johtaneet syyt eivät ole tiedossa, sillä Pohjanmaan poliisilaitos ei ole tiedottanut tapahtuneesta.
Tapahtuneesta tehtiin hätäilmoitus Hätäkeskukseen kello 22.40.