KOTKA
Eteläisessä Kymenlaaksossa tapahtui raju ulosajo lauantai-iltana 23. syyskuuta. Asiasta uutisoi aluemedia Kymen Sanomat, joka kertoo, että kyseessä oli henkilöauton ulosajo.
Kymenlaakson pelastuslaitokselta kerrotaan medialle, että ulos tieltä suistunut henkilöauto kulkeutui noin 40 metrin matkan päätyen kyljelleen hakkuuaukealle. Onnettomuus tapahtui Hurukselantiellä Kotkassa.
Pelastuslaitos joutui irroittamaan autosta katon saadakseen kuljettajan ulos autosta. Kuljettaja vietiin helikopterilla sairaalaan Helsinkiin.
Ulosajoon johtaneet syyt eivät ole tiedossa, sillä Kaakkois-Suomen poliisi ei ole tiedottanut tapahtuneesta.
Ulosajosta tehtiin hätäilmoitus kello 18.17.