LAUKAA
Keski-Suomessa Laukaassa, Lievestuoreella tapahtui jouluaaton iltana raju ulosajo. Asiasta uutisoi aluemedia Keskisuomalainen.
Keski-Suomen pelastuslaitokselta kerrotaan medialle, että kyseessä oli yhden ajoneuvon liikennevahinko, henkilöauto suistui valtatie 13:lta ojaan ja pyörähti katon kautta ympäri.
Fintrafficin mukaan onnettomuus tapahtui Lievestuoreen ja Toivakan liittymän välisellä tieosuudella.
Onnettomuusautossa oli yhteensä kolme henkilöä, kuljettaja sekä kaksi lasta. Kaikki säästyivät vammoitta.
Hätäilmoitus tapahtuneesta tehtiin kello 18.54. Tehtävälle hälytettiin yhteensä viisi pelastuslaitoksen yksikköä.