VANTAA
Henkilöautoilijan epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen pääkaupunkiseudulla. Asiasta kertoo Helsingin poliisilaitoksen liikennevalvontatoiminnon johtaja, ylikomisario Dennis Pasterstein.
Pasterstein kertoo, että kuljettaja ajoi sivuluisussa, eikä ajoneuvo ollut hallinnassa siten, että meno olisi ollut turvallista ja olisi soveltunut yleiseen liikenteeseen.
Tapaus sattui maanantai-iltana kello seitsemän jälkeen Malminiityntiellä Vantaalla.
– Nämä temput eivät lisää liikenneturvallisuutta, päinvastoin, Pasterstein tuumaa.
Kuljettaja oli törmätä kuljettamallaan ”riisikipolla” poliisiautoon luiston seurauksena.
Poliisipartio määräsi kuljettajalle 16 päiväsakkoa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Myös Sisä-Suomen poliisissa virkaansa tekevä vanhempi konstaapeli Hannu Huhta-Aho kommentoi tapausta. – Näistä tempuista kirjoitamme auliisti seuraamuksia, eikä ole mitenkään mahdotonta, että korttikin jää poliisiautoon hetkeksi huilaamaan, Huhta-Aho muistuttaa seuraamuksista.
Ps. Ota Viranomaisuutisten Tube haltuun tästä.