OULAINEN
Oulaisissa Murronperällä, Oikotien tuntumassa tarvittiin pelastuslaitoksen apua helatorstaina iltapäivän taitteessa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta kello 12.21.
Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Joona Meriläinen kertoo, että kyseessä oli peltoalueen kulotus, joka uhkasi lähteä hallinnasta ja levitä pellolta. Kulotuksessa ollut alue oli kokonaisuudessaan noin hehtaarin. Palorintama oli joitakin metrejä.
Kohteeseen ensimmäisenä saapunut pelastuslaitoksen yksikkö sai palon nopeasti hallintaansa, eikä palo ehtinyt levitä rakennuksiin tai metsämaastoon.
Tilanteesta ei aiheutunut henkikövahinkoja.