puhelimen kuoret

Kuopion alueella jäi kiinni vahvasti päihtyneet rattijuopot lauantaiyön ja -aamupäivän aikana

Julkaistu




KUOPIO

Itä-Suomen poliisin partiot saivat lauantain vastaisena yönä ja lauantaina aamupäivällä kiinni päihtyneet kuljettajat Pohjois-Savossa Kuopion alueella.

Itä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että kello 01.07 aikaan, ilmoitettiin Hätäkeskukseen henkilöauton ulosajosta Nilsiässä Varpaisjärventiellä.

Tapahtumapaikalle menneelle poliisipartiolle ilmeni, että henkilöauto oli kulkusuunnassa vasemmalle kääntyvässä mutkassa ajautunut vastaantulevien kaistojen yli suistuen tieltä lumipenkkaan. Partio tapasi ulosajopaikalla kuljettajana toimineen miehen, joka puhalsi tarkuusalkometriin 0,97 mg/l. Kyseinen tulos on verrattavissa 2,20 promilleen.

Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon. Yksin autossa ollut mies ei loukkaantunut ulosajossa.

Aamupäivällä kello 09.45 aikaan, pysäytti poliisipartio Kuopiossa Petosentiellä liikennevalvonnan yhteydessä naishenkilön kuljettaman henkilöauton.

Nainen puhalsi poliisin tarkkuusalkometriin 0,90 mg/l tuloksen. Tämä tulos on 2,04 promilleen.

Naistakin epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja myös hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.


Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.


SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Poliisi tapasi vahvasti päihtyneen kuljettajan Varkauden liikenteestä

VARKAUS Itä-Suomen poliisin partio tapasi helatorstain vastaisena yönä Varkaudessa kuljettajan, jonka epäillään olleen vahvassa humalatilassa...

Iisalmen ampumavälikohtauksessa ampunut henkilö on saatu kiinni

IISALMI Iisalmessa Pohjolankatu 13:saa tapahtui viime sunnuntaina ampumavälikohtaus. Poliisi sai Hätäkeskukselta tehtävänannon tapahtuneesta sunnuntaina iltakuuden...

Iisalmelaismies ajoi kännipäissään autolla päin sähköpylvästä Rautavaaralla

RAUTAVAARA Sonkajärventiellä Rautavaaralla tapahtui eilen sunnuntaina illalla yhden ajoneuvon liikennevahinko. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä tieliikenneonnettomuudesta...

Tuoreimmat artikkelit

Tulipalo tuhosi Tuomarilan vanhan VPK:n rakennuksen Espoossa – katso kuvat ja video

ESPOO Espoon Tuomarilassa sammutetaan rakennuspaloa edelleen rakennuspaloa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 19.21. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselta...

Mies tarttui liikkeessä olleen linja-auton rattiin Helsingissä – kuljettaja onnistui pitämään auton tiellä

HELSINKI Helsingin poliisi hälytettiin tehtävälle Helsingin Kannelmäkeen helatorstain iltana. Poliisi vastaanotti Hätäkeskukselta tehtävän puoli seitsemän...

Noin puoli hehtaaria maastoa paloi Ähtärissä

ÄHTÄRI Ähtärissä sammutettiin helatorstaina iltapäivällä maastopaloa Mikkolankyläntien tuntumassa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 14.46. Etelä-Pohjanmaan...

Lapuan Tiistenjoella paloi maastoa helatorstaina

LAPUA Lapuan Tiistenjoella syttyi maastopalo helatorstaina iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta Meijerintiellä kello 13.21. Etelä-Pohjanmaan...