Kuorma-auton kuljettajan toiminta esti vakavan liikenneonnettomuuden Säkylässä sunnuntaina

Julkaistu


SATAKUNTA

Kuorma-auton kuljettajan toiminta saattoi estää vakavan liikenneonnettomuuden syntymisen Säkylässä sunnuntaina, tiedottaa Lounais-Suomen poliisilaitos. Nyt selvittiin materiaalivahingoilla.

Sunnuntaina 10. huhtikuuta noin kello 18.00 aikaan, tapahtui henkilöauton ja kuorma-auton välinen liikenneonnettomuus Säkylässä Pyhän Henrikintien ja Kantatien risteyksessä.

Henkilöauton kuljettaja oli tullut risteykseen Pyhän Henrikintieltä ja pysähtymisen jälkeen oli jatkanut matkaansa vasemmalle. Henkilöauton kuljettaja ei kuitenkaan ollut havainnut Kantatiellä, oikealta päin tulevaa kuorma-autoa ja ajoneuvot törmäsivät toisiinsa. Kuorma-auton kuljettaja oli ehtinyt väistämään kulkusuunnassaan oikealle ja oli tämän johdosta törmännyt henkilöauton oikeaan etukulmaan, joka edesauttoi sitä, että vakavilta henkilövahingoilta säästyttiin.

Ajoneuvot vaurioituivat onnettomuudessa sekä tämän lisäksi ojaan ajautunut kuorma-auto oli katkaissut tien laidassa olleen nopeusvalvontakameran.

Kuusikymppistä henkilöautoa kuljettanutta naishenkilöä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Päihteillä ei ole ollut osuutta onnettomuuteen.

Lähteenä: Lounais-Suomen poliisilaitos

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

Somet

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


puhelimen kuoret




Viimeisimmät alueen artikkelit

Uhkarohkeaa pilkkimistä Porissa – kaksikkoa jouduttiin ohjeistamaan poistumaan Kokemäenjoen jäältä

Satakunnan pelastuslaitos hälytettiin Jokisatamantielle Poriin vesipelastustehtävälle lauantaina 2. maaliskuuta puolenpäivän jälkeen. Satakunnan pelastuslaitoksen päivystävä...

Kerrostalohuoneiston parvekkeella paloi Heinolassa

Heinolassa Telakkakujalla paloi aikaisin lauantaiaamuna 2. maaliskuuta. Päijät-Hämeen pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello...

Noin 7500-neliöisen teollisuushallin kattorakenteissa paloi Uudessakaupungissa

Uudessakaupungissa Betorantiellä syttyi suuressa teollisuushallissa tulipalo perjantaina 1. maaliskuuta keskipäivällä. Varsinais-Suomen pelastuslaitos sai ilmoituksen...


Tuoreimmat uutiset

Säkylässä kadonnut vanhus löytyi elossa

SÄKYLÄ Lounais-Suomen poliisilla on ollut kadonneen henkilön etsintätehtävä Satakunnassa tiistaina 18. kesäkuuta. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrottiin...

Autoilija törmäsi alle kouluikäiseen lapseen suojatiellä Espoossa

ESPOO Kilonpuistonkadulla Espoossa sattui ajoneuvon ja suojattoman tienkäyttäjän välinen liikenneonnettomuus tiistaina 18. kesäkuuta iltapäivällä. Hätäkeskus...

Säkylässä kadonnut vanhus löytyi elossa

SÄKYLÄ Lounais-Suomen poliisilla on ollut kadonneen henkilön etsintätehtävä Satakunnassa tiistaina 18. kesäkuuta. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrottiin...

Autoilija törmäsi alle kouluikäiseen lapseen suojatiellä Espoossa

ESPOO Kilonpuistonkadulla Espoossa sattui ajoneuvon ja suojattoman tienkäyttäjän välinen liikenneonnettomuus tiistaina 18. kesäkuuta iltapäivällä. Hätäkeskus...