Lappeenrannassa Kuutostiellä tapahtui tiistaina 27. helmikuuta iltapäivällä vakava liikenneonnettomuus. Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoito saivat ilmoituksen tieliikenneonnettomuudesta kello 13.47 aikaan. Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että onnettomuus tapahtui Tirilän ja Reijolan välisellä tieosuudella, Fintrafficin mukaan Viipurintien liittymässä.
Kaakkois-Suomen poliisi varoitti alkuun tienkäyttäjiä, että onnettomuuspaikalle järjestetään mahdollisesti kiertotie, johon kannattaa varautua. Kiertotie lopulta järjestettiin Imatran suunnalta tulevalle liikenteelle. Liikenne ohjattiin kiertotielle ramppia ylös Hyötiäntielle. Poliisi oli paikalla ohjaamassa liikennettä.
Kaakkois-Suomen poliisi tarkensi myöhemmin onnettomuuden tapahtumia. Poliisin paikkatutkinnassa ilmeni, että pakettiauto oli ajanut raskaan ajoneuvoyhdistelmän perään. Ensimmäisen kolarin johdosta tapahtui vielä toinen peräänajo kahden henkilöauton välillä.
Onnettomuuskokonaisuudessa menehtyi yksi henkilö. Kaakkois-Suomen poliisista ei avata, missä ajoneuvossa menehtynyt henkilö oli.
Kello 16.12 Fintraffic tiedottaa, että pelastus- ja raivaustyöt ovat ohitse ja liikenne kulkee normaalisti.